Syöpätautien erikoislääkäristä vuoden LaLu Huittisissa

Venla Viitanen on Lauttakylän lukion LaLu vuosimallia 2018.

Kun Lauttakylän lukion tämän vuoden LaLu, lääketieteen tohtori ja syöpätautien erikoislääkäri Venla Viitanen muistelee yli kymmenen vuoden takaista abivuottaan, mieleen nousee lämpimiä tunteita.

”Koko vuotta hallitsi ajatus, että tässä ollaan viimeisiä hetkiä yhdessä hyvien ystävien kanssa. Omalla ryhmällä oli lukiossa suuri merkitys, sillä osan kanssa kulki saman matkan ala-asteen ensimmäisestä päivästä asti. Ystäväpiiri oli silloin laaja ja ajasta on jäänyt paljon hyviä muistoja.”

Lukiossa Viitasen lempiaine oli historia. Päämäärätietoisesti hän kuitenkin suuntasi kohti lääkärinopintoja ja valitsi laajasta kurssitarjonnasta kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Tällä hetkellä Viitanen työskentelee Satakunnan keskussairaalassa Porissa syöpätautien poliklinikalla. Työpäivät pitävät sisällään ensikäyntejä, tutkimustulosten arviointeja ja hoitosuunnitelmia.

”Kun kohtaan asiakkaan ensimmäisen kerran, hänelle on jo tehty laajoja tutkimuksia ja tiedetään, missä syöpä on ja miten se on levinnyt. Syövän hoito on moniammatillista yhteistyötä ja syöpälääkärin tehtävä on toimia asiantuntijana siinä, missä vaiheessa syöpä kannattaa leikata tai mitä hoidoissa tulee huomioida”, Viitanen kertoo. Syöpätaudeista Viitanen kiinnostuikin juuri erilaisten hoitojen takia.

Venla Viitanen on Lauttakylän lukion kolmas LaLu. Ensimmäiseksi LaLuksi valittiin perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja viime vuonna LaLun titteli annettiin valotaiteilija Jani-Matti Salolle.

”LaLuja valitsemalla haluamme kertoa erilaisista poluista, joihin lukion jälkeen voi suunnata. Venlan kohdalla valinnassa korostuivat tutkimus ja tiede sekä sellainen uteliaisuus, jota toivon opiskelijoista tulevaisuudessa löytyvän”, rehtori Timo Mäkinen totesi LaLun julkistamistilaisuudessa Lauttakylän lukiolla viime torstaina.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestistä.