Tuhansien soittojen Topista Ernomanen kiikoslainen

Topi Jokela vaimonsa Liisan kanssa Ystävänpäivämessuilla.

Kiikoislaisten voimannäyte, Ystävänpäivämessut, pidettiin Toukolan koululla viime viikonloppuna. Kohokohta koettiin sunnuntaina, kun julkistettiin maailmanhistorian ensimmäinen Ernomanen kiikoslainen. Tuon kunnianimityksen ja Lasistudion valmistamaa taidetta sai Topi Jokela.

Hän on syntyperäinen kiikoislainen, joka on monella tapaa vaikuttanut paikkakuntalaisten hyvinvointiin.

”Topi on tuhansien soittojen mies, joka on talkootyönä kiertänyt eri tilaisuuksissa viihdyttämässä soitollaan. Topi on sosiaalinen henkilö. Joka myös osaltaan on vaikuttanut siihen, että meillä on hyvä olla”, luonnehti Kiikoisten Nuorisoseurasta Olavi Isonkari Topia.

Ajatus Ernomasen kiikoslaisen valinnasta kyti Ystävänpäivämessutoimikunnassa. Valinnan tekivät Kiikoisten Nuorisoseura ja Kiikoisten Kotiseutuyhdistys.

Nyt hieman yli seitsemänkymmentävuotias Topi oli lähellä puhdasverisen ammattimuusikon uraa.

”Pitkät kapakkakiertueet ja tanssilavakeikat kuitenkin vaihtuivat Penkkimäen kauppa-auton kuljettajaksi. Siihen työhön sai paremmin yhdistettyä perhe-elämän ja myös paljolti musiikkiin liittyvät harrastukset”, sanoi Isonokari palkitsemispuheessaan.

Topi toteutti samaa sosiaalisuutta ja palvelualttiutta kauppa-autossa kuin harrastuksissakin. Kuljettipa hän kerran kirkkoherraakin kierroksella, jotta hän pystyi tutustumaan kuntalaisiin.

”Kauppa-autossa asioi etenkin kesäisin ihmisiä eri puolilta Suomea. Kävipä autossa myös bikiniasuisia mansikanpoimijoitakin. Heitä Topi palveli erityisen mielellään Liisa-vaimon mukaan.

Kolmekymmenvuotinen kauppa-autoura tuotti opille Keskon valtakunnallisen palkinnon parhaasta kauppa-autopalvelusta.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.