Hinkuyskä: Kaksi uutta todettua tautitatapausta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti perjantaina, että Sastamalassa on hinkuyskäepidemia. Sotesin johtavan ylilääkärin Jussi Korkeamäen mukaan näytteenotossa on sen jälkeen käyty ahkerasti.

”Näytteitä on otettu tiistaiaamuun mennessä noin 90. Viikonlopun aikana tuli esille kaksi uutta todettua tautitapausta. Sairastuneille ja THL:n ohjeen mukaisesti oireisille altistuneille on aloitettu antibioottihoito”, hän toteaa.

Viime viikolla tiedotettiin kolmesta tapauksesta; 11-15 -vuotiaista Pehulan ja Äetsän koulujen oppilaista sekä alle puolen vuoden ikäisestä pikkulapsesta, jonka perheessä oli pitkään yskinyt henkilö.

Sastamalan kouluissa kartoitetaan mahdollisia puuskaisesti yskiviä oppilaskyselyn kautta. Myös muiden alueella asuvien henkilöiden, joilla on pitkittyvää, puuskaista yskää, kannattaa herkästi hakeutua lääkärille, jossa voidaan tarvittaessa ottaa näyte hinkuyskän varalta.

Sastamalassa näytteenotto on keskitetty pääterveysaseman kiirevastaanotolle.

Korkeamäen mukaan ei ole tullut ilmi, että jo varmistuneet tapaukset olisivat olleet rokottamattomilla ihmisillä.

”Sastamalassa ei ole tiedossa erityistä rokotevastaisuutta”, hän toteaa.

Vuonna 2017 Suomessa todettiin 397 hinkuyskätapausta, joista 22 Pirkanmaalla.

Yksi vastaus artikkeliin “Hinkuyskä: Kaksi uutta todettua tautitatapausta”

  1. Nimetön

    Eikö sitä voida kertoo, onko edelleen samalla alueella tautitapaukset vai joko sitä on muuallakin?