Moitteita hallitukselle: ”Yrityksiä tuetaan, otetaan lisää velkaa ja äkseerataan työttömiä”

Nimimerkki Kauvatsastapuhuja ottaa kantaa Suomen hallituksen harjoittamaan politiikkaan ja markkinatalouden vuoristorataan:

”Arto Satonen kirjoittaa, kuinka hyvin markkinat nyt vetävät (AV 7.2.). Suomi menee oikeaan suuntaan. Hallitus on tehnyt yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Silti täytyy yrityksiä yhä tukea, ottaa lisää velkaa ja äkseerata työttömiä.

Kokemuksesta tiedämme, että ahneuden ohjaamassa maailmassa korkeasuhdanteen jälkeen tulee aina lama. Markkinatalous on yhtä vuoristorataa. Ihmiset rynnivät aina sinne, mistä luulevat parhaimmat tuotot saavansa. Syntyneet kuplat puhkeavat.

Näitä suhdannevaihteluita tasoittaakseen on valtiovalta puuttunut markkinoihin lainsäädännöllä ja erilaisilla tukimuodoilla. Valtion tukiviidakosta voisi päätellä, että Satonen kumppaneineen ei oikein luota markkinatalouteen. Yrityksille on tarjolla avustuksia, verohelpotuksia, halpakorkoista lainaa, palkkatukea, vientitukea jne.

Oppien mukaan vapaiden markkinoiden pitäisi hoitaa talous optimaalisesti ilman valtiovallan väliintuloa. Aito kilpailu karsii heikot yritykset ja yksilöt. Kelkasta pudonneista huolehtiminenkin olisi tällöin hurstien ja muiden hyväntekeväisyyshemmojen hommia, sillä yhteiskunnan tuki on sosialismia.

Kansan enemmistö ei kovin raakaa kilpailua kannata. Niinpä äänestäjiä houkutellakseen muistuttaa sosiaalidarvinistien kokoomuskin hämäävästi yhtä maamme monista sosiaalidemokraattisista puolueista. Kuinka uskottavaa sitten palkansaajien ja omistajien edun samanaikainen ajaminen onkaan?

Ihmisluontoon kuuluu heikommista huolehtiminen. Kanssaihmiset eivät ole vain oman eduntavoittelun välineitä. Ehkä tämä eetos saa vielä joskus aikaiseksi järkevämmän talousjärjestelmän. Ahneuden aiheuttamat talouskriisit ja eriarvoistuminen ovat silloin vain muistumia aikaisemmasta raadollisuudestamme. Jää aikaa torvisoittollekin.”

  • Nimetön

    Ahkerat on töissä ei niitä tarvi velkarahalla elättää, sosiaaliturva on se joka maksaa eli jokaisen pitäisi elääkseen tehdä töitä. Katsokaapa paljonko ihmiset kehittyvissä maissa esim. Intia, tekevät töitä pelkästään ruokansa eteen, onko se oikein ja solidaarista että toiset saavat ruokansa pöytään tekemättä mitään ja vielä valittavat.

    • Mullikuhnuri

      Haluatko intialaisen yhteiskunnan Suomeen? Silloin ihmisiä kuolee nälkään, tyttölapsia tapetaan hyödyttöminä, elinikä laskee 20 vuotta, valtaosa ihmisistä asuu kaatopaikalla slummeissa. Entä jos itse sairastut ja tulet työkyvyttömäksi, pitääkö sinun silloin kerjätä ruokasi Intian malliin? Entä jos työsi käy tarpeettomaksi, kun sen tekee Intiassa tai Kiinassa joku halvemmalla, maksatko itse koulutuksesi uuteen työhön vai tarjoaako sen yhteiskunta? Jos et kouluttaudu, olet tarpeeton.Oletko kenties tukien varassa elävä maatalousyrittäjä? Miten aiot elää, jos yhteiskunta ei enää elätä sinua? Oletko yrittäjä? Tarjoatko työtä ihmisille yritystukien vastineeksi? Kuka vain voi pudota yhteiskunnan turvaverkon varaan. Silloin toivoisi, että siinä ei ole reikiä.

  • Nimetön

    Sinun pitää tehdä osuutesi tämän yhteiskunnan osasena, ei riitä että huutelet turvaverkkoja rakentamatta itse osuuttasi. Suosittelen tutustumista erilaisiin kulttuureihin niin ymmärrät että on täysin kohtuuton vaatimus edellyttää täyttä ylöspitoa yhteiskunnan elättinä. Samaan aikaan iso osa maapallon ihmisistä ei tienaa edes työllään ruokaa perheelleen, täällä on aikaa kirjotella täysin perusteettomia vailla totuutta olevia kommentteja joita kuvitellaan totuudeksi.

    • Nimetön

      nyt ollaan Suomessa – ja sinunkinlaisesi nauttii vapaudesta, jota meidän monen vanhempi ja isovanhempi oli meille hankkimassa, joten pidäpä vähän pienempää suuta, anna se työpaikkaskin paremmin sitä vaille olevalle !

  • Nimetön

    Mikäli Suomessa halutaan nostaa työllisyys lähelle 80% silloin pitää kehittää perustulo. Joku tuollainen 500 euroa kk. Silloin palvelualat saisivat työntekijöitä vähän pienemmälläkin palkalla. Kuuluisat kannustinloukut poistuisivat. Parempituloiset eivät perustulosta hyötyisi koska se otettaisiin verotuksella takaisin. Mutta kansantaloudelle se on elinehto, että pystymme hoitaan myös tulevat vanhukset.

  • Nimetön

    Joo ei ole järkeä pitää velkarahalla yllä ylimitoitettua sosiaaliturvaa, ei houkuttele työntekoon nykyinen systeemi. Perustulo tulee olemaan ainoa tapa purkaa tämä tukiviidakko.

    • Nimetön

      joopa joo – mitä ne sitten taas äänestävät tänäänkin – ylimitoitettua sosiaaliturvaa, millekäs kohderyhmälle? Aamulehdessä oli just pyhänä juttu pohjanmaalaisista, jokka oli adoptoinu Filippiineiltä pari muksua – ja niin siinä yhteiskunnan tukea tollekin asialle peräänkuulutettiin
      vieläpä tarkistusta !
      Joten ei ole aihetta moittia omatta syyttään työttömiä, pitää tarkistaa, ennen kuin päästelee suustaan tommoisia.

  • Nimetön

    Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, muuten ei löydy tyntekijöitä.

  • Nimetön

    Kyllä työntekijöitä aina on jos siitä maksetaan kunnon palkka. Jos unohdetaan kovat koulutukset niin sitäkauttakin löytyy työvoimaa. Jos toisen asteen koulutus kaikille ilmainen niin kyllä nuoret kouluja käy. Rahan anto ulkomaille kuten eu:hun lisääsi suomen hyvinvointia jos se lopetettaisiin. Valtion menojen karsiminen parantaisi suomen taloutta. Rajat kiinni niin ei tarvi elättää ulkolaisia. Suomalaisille pitäisi taata asuminen jokaiselle. Verotuksen keventäminen huonoosaisille. Verotuksen korotus rikkaille. Syntyvyyden säännöstely yhteen lapseen perhe. Näillä tilanne paranisi. Ai niin hallitus vaihtoon.

Kommentointi ei ole käytössä.