Eroon kannustinloukuista – Suomeen mallia brittien ”Universal Creditistä”?

Sastamalalainen kaupunginvaltuutettu, kristillisdemokraattien Pirjo Raunio kirjoitti Alueviestin yleisönosastolle keinoista kannustinloukkujen purkamiseen. Miltä kuulostaisi Raunion kuvailema kannustava perusturva?

”Nykyinen järjestelmä ei kannusta työn vastaanottamiseen. Pirstaleinen, yhteensä 140 erilaisen tuen yhteisvaikutukset ja toisensa kumoavat vaikutukset voivat yllättää työntekijän. Ottamalla vastaan pätkätyötä voikin samalla menettää asumistukensa. Tällaista kutsutaan kannustinloukuksi.

Kovasti kiitelty, mutta samalla myös paljon parjattu perustulo korvaisi ehkä 4-5 etuutta, mutta jäljelle jäisi vielä yli sata erilaista nimikettä. Perustulo jaettaisiin automaattisesti kaikille ja rahoitus siihen kerättäisiin palkkaverotusta kiristämällä. Vaarana on, että se passivoi kansalaisia. On aiheellista kysyä, tuleeko yhteiskunnan holhota tasaisesti kaikkia vai kohdennetusti niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat?

Sain oikolukea ja stilisoida Asmo Maanselän (KD) tuoreen kirjan Kannustavan perusturva. Maanselkä on kehittänyt realistisen vaihtoehdon, jossa sosiaaliturvan etuudet yhdistyvät yhdeksi tueksi. Mallin esikuvana on Iso-Britanniassa pilottikäytössä oleva ”Universal Credit”. Siinä tuki maksetaan harkinnanvaraisena, elämäntilanteeseen sidottuna kansalaistilille.

Kyseiselle tilille kootaan kaikki saadut työtulot, tuet ja etuudet. Verotus muuttuu dynaamisesti, reaaliajassa, tuen ja palkkojen suhteessa. Pienillä tuloilla verotus pysyy alhaalla eikä tuki romahda kerralla. Järjestelmä laskee alkutason jokaiselle tarveharkintaiselle elämäntilanteelle. Siinä huomioidaan mm. lasten lukumäärä sekä asuinpaikkakunta.

Eri palkkatasoisten töiden vastaanottaminen kannattaa. Byrokratia helpottuu, kun etuudet yhdistetään ja tukea tarvitsevien ei tarvitse juosta luukulta toiselle. Myös väärinkäytön mahdollisuus poistuu. Pätkätyöläisten ja pienyrittäjien asema paranee.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kuvaa Asmo Maanselän tuoretta kirjaa Kannustava perusturva sanoilla ”hiukset nostattava”. Hiilamo toteaa, että eri intressiryhmistä muodostetut työryhmät eivät ole päässeet lähellekään samaan, mihin Maanselkä mittavassa ja perusteellisessa selvityksessään. Mallia on kiitellyt myös Kelan tutkimusjohtaja, professori Olli Kangas.

Muutkin puolueet ovat kirjan julkaisemisen jälkeen tarttuneet Maanselän malliin ja kehitelleet sen pohjalle omia ehdotuksiaan.
Hiilamoa lainaten: ”Populistin erottaa vakavasti otettavasta kriitikosta se, että pystyykö hän esittämään vaihtoehtoa nykymallille. Tämän vaatimuksen Maanselkä täyttää hienosti.”

Pirjo Raunio
kaupunginhallituksen jäsen (KD)

7 vastausta artikkeliin “Eroon kannustinloukuista – Suomeen mallia brittien ”Universal Creditistä”?”

  1. Nimetön

    Se, että yhteiskunta ”holhoaa tasaisesti kaikkia” on meidän vahvuus. Neuvola, päiväkoti ja koulutus. En myöskään allekirjoita väitettä, että perustulo passivoi ihmisiä. Päinvastoin. Vaikka ihminen esim. saisi isommankin perinnön, niin ei hän silti jää laakereilleen lepäämään. Hiukan näissä on aina takana se, että muutama sata euroa kuukaudessa tekee ihmisestä laiskan. Vaikka kyseessä on peruselämä. Siihen pitäisi kaikilla olla oikeus. Elää.

    Vastaa
  2. Nimetön

    En ole lukenut vielä kirjaa, mutta jos yksi henkilö (vaikkakin Iso-Britaniassa käytettyä mallia mukaillen) on vaivautunut tällaiseen suurtyöhön, ei voi kuin nostaa hattua! Se osoittaa, että näissä hallintohimmeleissä vain pyörivät hatusta vedetyt kokeilut, eikä kukaan välitä/vastaa kokonaisuudesta. Siitä kärsivät ne, joita pitäisi auttaa työnsaannin ja toimeentulon suhteen.
    Mielipiteessäni ei ole poliittista kannanottoa tekijän, eikä Raunion suhteen. Järjen äänelle pitää nyt vain antaa sille kuuluva kunnia.

    Vastaa
  3. Nimetön

    Toimitukselle tiedoksi, että se sana on kannustinloukku, ei kannustinloukko.

    Vastaa
  4. Nimetön

    huu haa hommaa puhua tuommosista, ketä nuo asiat koskee? Ite oon pitkäaikaistyötön, enkä ole missään loukussa 518,20 euroa nettotulot/kk ei muita tuloja saatavilla. Työvoimapulasta puhutaan myös, mutta missä se on kun yli 5 kymppinen ei kelpaa mihinkään vaikka kuinka itseään tyrkyttää

    Vastaa
  5. Nimetön

    mitä järjestelmää tarvitaan työn vastaanottamiseen? en minä ainakaan tarvi muuta ku työpaikan
    minä teen annetun työn +
    työnantaja maksaa palkan = kaikki ovat tyytyväisiä
    aika yksinkertainen ja toimiva yhtälö

    Vastaa
      • Nimetön

        Antaessaan saa…ja kiertoon menee saatu. Eikö se bilateraalinen talous siis saisi toimia näinkin perusmuodossaan.

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>