Animaatiot ja ohjelmointi tulivat tutuiksi digiopetuskiertueella

Lisette Pärnoja ja Emilia Vainiomäki innostuivat animaation kuvaamisesta. Kuva: Iiro Seppälä.

Kun Eeva Falin kehottaa Varilan koulun 4. luokkalaisia käsikirjoittamaan ja kuvittamaan lyhyen animaation, eivät Lisette Pärnoja ja Emilia Vainiomäki jää jahkailemaan.

Tytöt nappaavat pöydältä muoviset leijonan ja seepran, ja siirtyvän luokan takaosaan.

”Seepra lähtee kävelemään, mutta takaa tuleekin leijona. Sitten seepra säikähtää. Me laitetaan muovailuvahaa seepran takajalkojen alle, niin että se nousee pelästyneenä ilmaan. Tässä on kyllä onnellinen loppu, seepra pääsee pakoon”, he esittelevät.

Kun käsikirjoitus on käyty läpi ja kohtaukset harjoiteltu, kuvataan animaatio ipadilla.

Eemeli Alanaatu ja Luka Lausniemi ratkoivat kertolaskuja Bee-Bot -robotilla. Kuva: Iiro Seppälä.

Samaan aikaan koulun liikuntasalissa surisee. Lattialla rullaa ampiaisen näköisiä Bee-Bot -robotteja, joita lapset ohjelmoivat.

Tokaluokkalaiset Eemeli Alanaatu ja Luka Lausniemi ratkovat kertolaskuja. Lattialla on kartonki, joka on täynnä lukuja. Vieressä on pino laskuja, joiden ratkaisut löytyvät lattialta. Kun pojat keksivät oikean vastauksen, he painelevat nuolinäppäimiä robotin selässä, ja ohjaavat sen oikean luvun sisältämään ruutuun.

Animaatioiden kuvaaminen ja robottien ohjelmointi liittyivät Sastamalan kouluissa viime viikolla toteutettuun digiopetuskiertueeseen. Kaupunki on saanut Opetushallitukselta reilun 33 000 euron rahoituksen tutoropettajien koulutukseen ja toimintaan.

Opetushallituksen tavoitteena on, että Suomen jokainen koulu osallistuu ja on osallinen tutoropettajatoiminnassa.

”Meitä digitutuoreita on Sastamalassa nyt kahdeksan. Tehtävämme on esitellä kouluille tietotekniikan toimintatapoja, joita opettajat voivat opetuksessa hyödyntää ja ottaa koulutuksen jälkeen haltuun. Tarkoitus on osoittaa, ettei aina tarvitse istua koneen ääressä, vaan että tieto- ja viestintäteknologia on paljon muutakin”, Toukolan koulun opettaja Eeva Falin kertoo.

Toukolan koulun opettaja Eeva Falin on yksi Sastamalan digitutoreista. Kuva: Iiro Seppälä.

Vt. opetuspäällikkö Kati Heikkilän mukaan tutoropettajien toiminta edistää uusien opetussuunnitelmien toimeenpanoa, osaamisen jakamista sekä opettajien ja oppilaiden yhteistyötä.

Tieto- ja viestintäteknologia on osa Sastamalan kaupungin opetussuunnitelmaa. Sen toteutumiseksi kaupungissa on koulutettu myös oppilasagentteja, jotka hekin toimivat toisten oppilaiden ja opettajien tukena.

”Hankkeen myötä kuulumme Pirkanmaan tutoropettajien ja tutortoiminnan kehittämisverkostoon. Tavoitteena on hyvien käytäntöjen tunnistaminen, levittäminen ja vakiinnuttaminen”, Heikkilä jatkaa.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

Iina Pajunoja ja Saga Ruotsalainen ohjelmoivat Sphero-robottipalloa. Kuva: Iiro Seppälä.

Katso video, jonka on kuvannut Alueviestin työssäoppija Iiro Seppälä:

Poimintoja