”Itsensä voittaminen on hieno tunne”

Suomenmestaruuskisoissa menestyneiden Konsta ja Leevi Intosen mukaan ampumaharrastuksessa parasta on itsensä voittaminen.

Sastamalan Pehulassa asuu kaksi vaatimatonta SM-mitalistia. Keltaisen puutalon rappusilla  istuvat Leevi Intonen, 13, ja Konsta Intonen, 14, ovat saamastaan huomiosta hieman hämillään. Että tarviiko tästä nyt numeroa tehdä. 

”Ilman muuta tarvitsee. Harva tuon ikäinen saavuttaa näin hienoa menestystä 16-vuotiaiden sarjassa”, tuumii asiasta Alueviestin toimitukseen vinkannut poikien pappa. 

Toden totta, huhtikuussa Lohjalla pidetyissä suomenmestaruuskisoissa silloin 12-vuotias Leevi voitti kultaa ilmaolympiapistoolissa ja hopeaa ilmapistoolissa. Isoveli Konsta sai ilmaolympiapistoolissa hopeaa. Sarjaan osallistui parikymmentä nuorta.

”Yllätyin siitä, että olin niin hyvä. Mutta voitto tuntui mahtavalta. Ilmapistoolissa jäin mestaruudesta kahden pisteen päähän”, Leevi juttelee.

Konstaa ei veljen kultamitali harmita, sillä toisen nappisuoritus ei ole itseltä pois.

”Ilmapistoolissa jännitys söi keskittymistä, mutta toiseen lajiin sain aika hyvin palaset loksahtamaan paikoilleen”, hän sanoo.

”Kaikki on itsestä kiinni”

Leevi ja Konsta aloittivat ampumaharrastuksen vuonna 2014 Vammalan Seudun Ampujissa. Poikia valmentaa heidän isänsä Mikko.

”Menestyksen salaisuus on maalaisjärki ja suuri laukausten määrä, eli perusasiat pitää saada kohdilleen, mikä vaatii paljon toistoja”, tiivistää Konsta.

Aluksi pojat ampuivat myös kiväärillä, mutta pistooli on molempien mielestä kiinnostavampi.

”Pistoolissa on enemmän haastetta, kaikki on itsestä kiinni. Kivääriammunnassa varusteilla on todella suuri merkitys”, Leevi miettii.

Poikien mukaan onnistunut ammuntaa edellyttää hyvää yleiskuntoa ja tasapainoa. Se isoin asia on kuitenkin korvien välissä. Laji vaatii huippuunsa hiottua keskittymiskykyä. 

”Moni voi ajatella, että tässä vaan tähdätään ja laukaistaan, mutta sitä ennen tapahtuu paljon asioita, jotka vaikuttavat ammunnan lopputulokseen. Jos asento ei ole tasapainoinen, aseen nostovaiheessa menee jotain pieleen tai ajatukset karkaavat, heijastuu se heti suoritukseen.”

”Ei meillä ole keskinäistä kilvoittelua”

Konstalla ja Leevilla on ampumatreenit 2-3 kertaa viikossa. Tasapaino- ja motoriikkaharjoituksia he tekevät päivittäin. 

Paras hetki tasapainoharjoitukselle on poikien mielestä aamulla kuuden aikoihin. Pieni treeni valmistaa päivän koitoksiin ja voi auttaa keskittymään paremmin koulussa.

Heidän tavoitteensa ovat korkealla. Konsta ja Leevi haluavat päästä Suomen Ampumaurheiluliiton tehorymään ja sitä kautta maajoukkueeseen.

Mutta millaista on kilpailla omaa veljeään vastaan?

”Ei meillä ole keskinäistä kilvoittelua. On mukavaa, kun on veljen kanssa yhteinen harrastus”, Leevi vastaa.

”Voimme keskustella lajista ja kommentoida toistemme suorituksia, antaa vinkkiä, jos huomaamme jotain korjattavaa. Häviö tuntuu samalta riippumatta siitä kenelle häviää”, komppaa Konsta.

”Suosittelemme tätä kaikille, joita kiinnostaa rauhallinen yksilölaji. Itsensä voittaminen on hieno tunne.”

Poimintoja

  • Nimetön

    Reippaita nuoria miehiä, onnea molemmille ja tsemppiä treeneihin.

Kommentointi ei ole käytössä.