Maineen lisäksi mammonaa Kauvatsalle

Kokemäen kaupunki muisti SataKylien Vuoden kylä -yleisöäänestyksen voittanutta Kauvatsaa. Maanantai -iltapäivällä kokoontui Kauvatsan kyläkaupalle Kokemäen kaupungin ja Kauvatsan kylän edustajia nauttimaan voittokahveista.

Kahvien lomassa pohdittiin mm. Kauvatsan merkitystä Kokemäen näkyvyyteen, suosittuja kauvatsalaisia kesätapahtumia, yhteisöllisyyden voimaa sekä Kauvatsan moninaista yhdistyskenttää.

Palkinnon, 500 euroa, luovuttivat Kauvatsan edustajille kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marjatta Sutinen ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Ari Prinkkala. Palkintoa olivat vastaanottamassa Kauvatsan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Tanja Kivilähde sekä aktiivinen kyläläinen Tuomo Hinkkanen.

SataKylät ry ja Satakuntaliitto palkitsevat vuosittain Vuoden maakuntakylän. Tänä vuonna järjestettiin virallisen kilpailun ohella ensimmäistä kertaa yleisöäänestys. Yleisöäänestys järjestettiin SataKylien Facebookin ja kotisivujen avulla ja siihen saatiin kaiken kaikkiaan mahtavat 644 ääntä. Kauvatsa sai ääniä yhteensä 297, joten voidaan sanoa sen olleen yleisön ylivoimainen suosikki.

Kommentointi ei ole käytössä.