Valokuvaaja Meeri Koutaniemi on tyttöjen puolella – silpomista vastaan

Meeri Koutaniemen Muutoksentekijät-valokuvanäyttely on esillä Kauttuan Ruukinpuiston Galleriapuoti Aistinjyvässä 5. heinäkuuta asti.

Valokuvaaja ja toimittaja Meeri Koutaniemi tietää, että muutosta ei voi sanella muualta, vaan sen pitää lähteä paikallisista.
Koutaniemi on kiertänyt seitsemän vuotta ympäri maailmaa keräämässä aineistoa tyttöjen ympärileikkausta käsittelevää tietokirjaa varten ja samalla tehnyt oman osansa työhön silpomista vastaan.

Viime vuonna Koutaniemi vieraili Keniassa ja Somalimaassa, joissa Solidaarisuus-järjestö tekee työtä tyttöjen silpomisperinteen lopettamiseksi.
Koutaniemi valokuvasi ja haastatteli paikallisia, silpomisenvastaisessa työssä mukana olevia ihmisiä.
Heidän sekä muutaman suomalaisen, vastaavassa toiminnassa mukana olevan ihmisen tarinoista muodostui Muutoksentekijät-valokuvanäyttely.
Näyttely on esillä Kauttuan Ruukinpuiston Gallariapuoti Aistinjyvässä ensi viikon torstain asti.

Valokuvanäyttelyn teoksissa hymyilee erinäköisiä ihmisiä. Naisia ja miehiä, opiskelijoita ja uskonnollisia johtajia, tummia ja vaaleita, nuoria ja iäkkäitä. Jokaisista kasvoista kuitenkin loistaa sama tunne: ylpeys.
”Näitä ihmisiä yhdistää halu olla rikkomassa ympärileikkausmyytin ympärillä olevaa hiljaisuutta. Asioista puhutaan niiden omilla nimillä”, Koutaniemi kertoo.
Valokuvan rinnalla on Koutaniemen kirjoittama, kuvatun omakohtainen kokemus tai ajatus ympärileikkauksesta.
”Naiset jakavat omia kokemuksiaan ja miehet ottavat asiaan kantaa oman tyttärensä tai kumppaninsa kautta.”

Kuusamosta kotoisin oleva Koutaniemi iloitsee, että näyttely kiertää myös pienillä paikkakunnilla.
”Tiedän millaista on, kun tieto ei pääse perille ja asiat jäävät kauas, isompiin kaupunkeihin. Itselleni tällaiset mahdollisuudet olivat aikoinaan henkireikiä maailmaan, siksi haluan nyt tuoda näyttelyäni pienille paikkakunnille.”

Lue lisää huomisesta Alueviestistä

Poimintoja