Asiakkaat saattelivat eläinlääkäri Valkaman eläkkeelle

Kymmenet asiakkaat, niin ihmiset kuin eläimetkin, kokoontuivat tänään saattelemaan kunnaneläinlääkäri Pertti Valkaman ansaituille eläkepäiville.

Facebookissa, Sastamalan keskusteluseinällä on kerätty juhannuksesta asti kiitoksia ja tervehdyksiä kuun lopussa eläköityvälle eläinlääkärille. Viesteistä koottu taulu luovutettiin Valkamalle tänään iltapäivällä juhlallisin menoin. Lisäksi mies pääsi hevosajelulle väkijoukon seuratessa perässä yhdessä Valkaman asiakkaana käyneiden lemmikkien kanssa.

Puolanvinttikoiria kasvattava Jere Pitkänen on käynyt Valkaman asiakkaana noin viiden vuoden ajan. Hän halusi ehdottomasti olla paikalla kiittämässä Valkamaa koirien hyvästä hoidosta. ”On ollut sellainenkin tilanne, että Pertti antoi oman kotinumeronsa, että voin soittaa hänelle vaikka keskellä yötä, jos koiran synnytyksessä tulee jotain ongelmia. Vastaavanlaista aitoa välittämistä ei ole saanut koskaan mistään muualta”, hän muistelee.

Myös Riina Saarisella on Valkamasta pelkästään hyvää sanottavaa. ”Varmasti jokaisella täällä paikalla olevalla on sellainen olo, että Pertin apuun on voinut turvautua tilanteessa kuin tilanteessa.”

Lue lisää Alueviestistä 18.7.

Asiakkaiden kiitokset välitettiin Pertti Valkamalle taulun muodossa.
Runsas joukko Valkaman asiakkaita kokoontui tiistaina toivottamaan miehelle leppoisia eläkepäiviä.
Jere Pitkänen jää kaipaamaan erityisesti Valkaman asiantuntijuutta vinttikoirien hoidossa.
Valkaman asiakkaat palkitsivat eläinlääkärin raikuvin ablodein.
Viimeiseen asti yllätyksenä säilynyt tilaisuus sai hymyn Pertti Valkaman huulille.
    • Heitteille jätetty uhri / potilas

      Pirkanmaalla hoidetaan ja kohdellaan eläimiä huomattavasti paremmin kuin ihmisiä .

      • Asiakas

        Valitettavasti, mutta ei ole ihmiseltä pois jos eläimistä huolehditaan. Katkeroituminen, kateus tms sairastuttaa vain enemmän

    • Nimetön

      Uimahalli auttaisi ihmiset parempikuntoisina eläkkeelle, mutta se ei tunnu Tyrwääläisille vastarannankiiskeille sopivan.

  • Anu Kreivilä

    En kuulu Sastamalan ryhmää FB:ssä, koska asun toisella paikkakunnalla, mutta toivottavasti kiitokset menee perille tätä kautta. Olen käynyt Pertin vastaanotolla vuosia, meiltä olisi sama matka Turkuun, mutta olen ajanut mielummin Sastamalaan. Pertillä on tietoa, taitoa, halu hoitaa lemmikit hyvin ja olen aina saanut erinomaista palvelua. Pertin on tavoittanut hyvin ja hän on ainoa tietämäni eläinlääkäri, joka soittaa takaisin, jos ei ole ehtinyt vastaamaan puhelimeen heti. Eläimen hädällä ei ole Valkamalla koskaan rahastettu. Kiitos Pertille ja hyviä eläkevuosia ❤ Olet ollut korvamattoman arvokas apu niin monelle.

  • Marjo

    Leppoisia eläkepäiviä! Mistäs nyt löytyy yhtä ihana eläinlääkäri?

    • Toivotaan

      että Pertti on onnistunut esimerkillään näyttämään seuraajilleen millainen on Eläinlääkäri parhaimmillaan.

      Hattu päästä Valkamalle!

      toivoo hevosmies

  • Anitta Kilpeläinen

    Parhaista parhaimpia eläinlääkäreitä!
    Hyviä eläkepäiviä ja suuret kiitokset Pertti ja Nina!

  • Nimetön

    Mukavia leppoisia eläkepäiviä Olen käynyt Valkaman vastaanotolla 24v ja aina saanut hyvää palvelua..viimeisen kerran nyt olimme 27.6 tänä kesänä kun saattelimme rakkaan Vallumme koirien sateenkaari silloille .Kiitos Valkama näistä vuosista. T.Minna Rintala

  • Pertti on paras...

    … eläinlääkäri, jonka olen kohdannut.

    Asiantunteva, myötäelävä Ihminen (isolla I:llä) joka välittää elävistä olennoista. Harvinainen aarre on Vammalalla ollut!

    Kiitos näistä 24 vuodesta Pertti ja mukavia eläkepäiviä!

  • Alueviestin toimitukselle pyyntö

    toivottavasti voitte välittää näitä terveisiä Valkamalle?

    Siis myös meiltä, jotka emme käytä naamakirjaa.

    • Maija Latva

      Hei,

      välitämme kyllä tätäkin kautta tulleet terveiset Pertti Valkamalle.

      Kesäterveisin
      Maija Latva
      päätoimittaja
      Alueviesti

  • Koirakko

    Telkkarista tulee sarja Uskomaton ell Poll- Pertti on myös uskomaton ell. Kiitos meidän elukoiden hoidosta !!!!!

  • Sirpa

    Olen halunnut, että omat koirani kuolevat siellä missä ovat eläneetkin. Pertti on tullut kotiin ja aivan ihanasti hoitanut meille niin vaikean asian.
    Olemme myös enemmän kuin tyytyväisiä olleet Pertin tapaan kohdella koiria ja myös meitä omistajia. Hoidon taso on ollut korkea. Tietoa ja taitoa paljon.
    Monia, monia aktiivisia eläkevuosia sinulle Pertti!

  • Nimetön

    Kiitos vuosien yhteistyöstä Pertille ja hyviä eläkepäiviä toivoo hevosmies

  • Karkusta Pertille

    Sydänlämpöiset kiitokset muutamasta vuosikymmenestä.

    Eläimet ja ihmiset muistavat Sinut Pertti aina, nekin ja hekin, jotka jo sateenkaarisilloilta elämää katselevat.

    Vietä Pertti eläkepäiväsi hymyillen ja aina tietäen, kuinka arvokasta työtä olet tehnyt.

  • Nimetön

    Pertti voitti Viksun mennen tullen…Viksu osaa ottaa rahat pois.Kuka huolehtii ns köyhempien lemmikit??

  • Kirsti Lahti / Kaunisto

    Suur kiitokset Pertti Valkamalle aikoinaan Kauniston tilalla Illossa hoidon saaneet Lihakarja,lypsylehmät ja Ratsuni Halesca.
    Sekä vuoden 93 – jälkeen omat kolme koiraani.
    Kaikkea hyvää sinulle ansaittuin eläkepäiviisi ja terveyyä että voit niistä myöskin nauttia.
    KIITOS HALAUSTEN KERA.

  • Halauksia karkkulaisilta

    … kissoilta, koirilta ja emännältään sekä isännältään Pertille!

    Jäät muistoihimme esimerkillisenä ammattilaisena ja ihmisenä. Leppoisia eläkepäiviä!

  • Nimetön

    Sydämellinen kiitos pertille kun olet hoitanut kissojani ja kiitos myös äitini puolesta kun hoidit hänen koiriaan olet ystävällinen ja vastaat aina kun sinulta jostain asiasta kysellään tulee ikävä hyvää eläinlääkäriä mahtavaa työtä olet tehnyt hyvää jatkoa sinulle

  • Nimetön

    Tuhannet kiitokset Pertti kaikesta. Olet loistava eläinlääkäri ja miellyttävä persoona. Mukavia eläkepäiviä!
    Terveisin Minna Anttila ja koirat

  • Riitta&Tero /Hämeenkyrö

    Sydämmelliset kiitokset meidänkin”lauman”asiallisesta&hyvästä hoidosta.vietä ihania eläkepäiviä.

  • Hannele Laihonen

    Ihanat eläkepäivät Pertille.olet aina ollut avuksi ja koskaan et ole sanonut että nyt ei sovi .Aina olet ottanut ilolla vastaan.Ei koskaan tule samanlaista kuin sinä olet ollut .Terveisin Hannele ja Pomeranianit ja Mopsit

  • Niina

    Kiitos menneistä vuosista ja aina niin hyvästä hoidosta ja avusta. Ihania ja aurinkoisia eläkepäiviä 🙂

  • Riitta Liusvaara

    Kiitoksemme Suuret Sinulle Pertti koira- ja kissalaumamme hyvästä hoidosta. Toivotamme Sinulle leppoisia eläkepäiviä Siunauksien kera Riitta,Mopsit, bulldogit ja kisut

  • Nimetön

    Kiitos mun edesmenneen hevoseni hyvästä ja lempeästä hoidosta ! Oikein ihania eläkepäiviä, olet hienon uran tehnyt, arvostan.

  • Tuija ja Asko Ojala

    Voi harmi, mistä nyt löytyy yhtä luotettava ja asiantunteva eläinlääkäri. Joka tapauksessa, Suuri kiitos Sinulle Pertti erittäin hyvästä hoidosta niin kissan kuin koirienkin kanssa ja erittäin hyviä eläkepäiviä sinulle.

Kommentointi ei ole käytössä.