Petri kisaa tangokuninkuudesta

Petri kertoo, että tangofinaalin myötä hän on päässyt kokemaan paljon enemmän kuin olisi osannut odottaa.

Huittislainen Petri Kiiski on ollut koko kesän melkoisessa tangopyörityksessä. Kuluva viikko on Kiisken tangotaipaleen huipentuma, sillä keväällä alkanut matka kulminoituu tänään torstaina Seinäjoella käytävään Tangokuningasfinaaliin.

Pari päivää ennen h-hetkeä Kiiski kertoi olevansa hyvillä ja odottavilla fiiliksillä.
”Tunnelma on koko ajan korkealla. Vielä ei ole havaittavissa mitään paineita, mutta jännitys tulee varmasti jossain vaiheessa mukaan kuvioon.”
Finaali mitellään kolmessa vaiheessa, joista jokaisessa kaksi laulajaa karsiutuu pois seuraavalta kierrokselta. Viimeisessä vaiheessa mukana on enää kaksi miestä, jotka esittävät molemmat saman kappaleen.
”Jo se olisi huikeaa, jos pääsisi ensimmäisestä karsinnasta eteenpäin. Tässä vaiheessa on päässyt mukaan niin moneen hienoon hetkeen, ettei sillä ole enää merkitystä, onko lopullinen sijoitus ensimmäinen vai kuudes”, Kiiski pohti.

Teuvo Musakan mukaan koko Karhiniemen kylä on seurannut Kiisken tangomatkaa jännittyneenä. Petrin kanssa useissa tilaisuuksissa yhdessä esiintynyt Paula Pietilä nimeää miehen vahvuudeksi täydellisen tangoäänen.

Vaikka lavalla Kiiski on yksin, miehen takana seisoo suuri kannattajajoukko.
Innokkaimmat kannustajat kokoontuvat puoliltapäivin Huittisten linja-autoasemalle ja lähtevät porukalla tsemppaamaan Petriä kuninkaaksi.
”Järjestimme jo finaalin karsintaan Keravalle yhteiskuljetuksen ja oli ihan itsestään selvää, että Petriä lähdetään kannustamaan myös finaaliin”, yhteiskuljetuksen järjestelyistä vastaava Teuvo Musakka kertoo.
”Tämä on paitsi Petrille, myös meille kaikille kannattajille sellainen kerran elämässä -tilaisuus. Tietysti se pitää päästä kokemaan”, Petriä muutaman vuoden ajan fanittanut Paula Pietilä lisää.
50-paikkainen linja-auto varattiin täyteen jo aikoja sitten. Musakka tietää, että yhteiskuljetuksen lisäksi omilla kyydeillä Seinäjoelle suuntaa ainakin parikymmentä Petri-fania lisää.
”Toivottavasti saamme yleisössä ääntä aikaan. Keravalla meitä oli huomattavasti pienempi joukko, mutta jo siellä Petrin kilpakumppanit olivat ihmetelleet, että onpa hän saanut paljon kannattajia liikkeelle.”

Tangokuningasfinaalia voi seurata Alfa TV:stä tänään kello 19 alkaen.

Lue koko juttu Petristä ja faneista 11.7. ilmestyneestä Alueviestistä.