Ei päätöstä koirapuiston rakentamisesta, hanketta selvitellään

Dinoakin kiinnostaisi tutustua uusiin kavereihin koirapuistossa.

Pitkään Sastamalassa esillä ollut koirapuisto on etenemässä, mutta mitään virallista päätöstä sen rakentamisesta ei ole tehty.

Tyrvään Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Sastamalan kaupunki on viimein päättänyt rakentaa kohta kymmenen vuotta vireillä olleen koirapuiston.

Tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi sanoo, ettei asiasta ole päätetty, mutta asiaa selvitellään.

”Budjetin puitteissa olisi mahdollista käyttää koirapuiston rakentamiseen osa yleisestä puistoihin ja niiden kunnostamiseen resursoidusta määrärahasta. Kenties Leader-hankerahoituskin olisi mahdollinen.”

Toukoniemi on iloinen, että kuntalaisten keskuudessa on virinnyt innostusta kartoittaa koiranomistajien toiveita siitä, millainen puisto olisi hyvä ja toimiva. Porukka nimeltä Happy Doggy Park miettii toteutusvaihtoehtoja.

Kartoitusta tekevä Satu Hakala on Vammalan torin ympäristössä kahtena seuraavana perjantaina kello 8–12.

Lisäksi Facebookiin on perustettu Koirien Sastamala -niminen sivu, ja kysely on myös tulossa osoitteeseen www.koiriensastamala.fi.

Poimintoja

    • Nimetön

      Uimahalli vaan sattuu olemaan tarpeellinen. Koirapuisto taas typerin idea pitkään aikaan.

      • Nimetön

        koirapuisto vaan sattuu oleen tarpeellinen ja uimahalli täysin typerä idea niinku säkin ja onhan niitä meillä!Kunhan vetelet vati.

      • Nimetön

        vesi ja jätevesihuolto ja sen vanhentuneet laitteet ja järjestelmät priorisoitava numero ykkösellä

  • Nimetön

    Kyllä puistoihin ja niiden kunnossapitämiseen varatut rahat pitäs ennemmin käyttää esim. niiden rantapolkujen penkkejen kunnostamiseen ihan kaupungin imagon kannalta ja ilahduttaisi suurempaa joukkoa.

  • Nimetön

    Mitäpä täällä ei vastustettaisi?
    Ei uimahallille, ei katuvaloille, ei skeittirampille, ei cittarille. Lista on loputon!
    Toivottavasti muualta muuttaa Sastamalaan runsaasti porukkaa, saataisiin tuo perusnegatiivinen asenne pois.

    • Nimetön

      turha toivo – ei täällä töitä oo
      ja kukapa haluaisi valtaosan päivästä ajaa Treen ja Sastamalan väliä

  • Nimetön

    Koirapuistoa ei tarvita tai oikeastaan voisi ollakin jos sitten hurtat pysyisivät siellä puistossaan eikä päästelisi ihmisten portin pieliin p—–kasoja!

    • Nimetön

      Sullekkin voisi joku suljettu tila olla tarpeellinen, ettet päästele noita aivopierujas joka paikkaan.

      • Nimetön

        kyllä pieraista saa, se on merkki siitä että toimii, aivot ja suolisto, kuinkas se on muuten suljettua tilaa esittävän lailla?

  • Jepjep

    Koiraharrastajat rakentavat puistonsa itse talkoilla tai maksavat sen rakentamisen jos sellaisen tänne haluavat.

    • Nimetön

      Ei kyllä me koiraharrastajatkin maksamme veroja. Niitähän kohdistetaan sitten tarpeellisiin hankintoihin. Jepjep tuskin on päättävässä asemassa, joten tuollaiset komentavan sukuiset kommentit ei hyödytä ketään.
      Muistaakseni kyseinen nimimerkki julisti samaa mantraansa myös uimahalliasiassa.

Kommentointi ei ole käytössä.