Uimahallin paikka todennäköisesti Pororannassa

Uimahallin paikaksi on hiljalleen valikoitumassa Vammalan keskustan Pororanta.

Sastamalan Vammalaan havitellun uuden uimahallin hankeselvitys etenee. Maanantaina valtuustoseminaarissa mietittiin lähinnä sijoitusvaihtoehtoja. Tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi nosti esiin kaksi vaihtoehtoa.

”Hallia on sijoiteltu Pilven tontille ja Pororantaan. Pilven tontilla on se ongelma, että sinne ei mahdu vaadittuja 100 – 130 parkkipaikkaa. Pororannassa on tilaa. Pororanta on sikälikin hyvä paikka, että se täyttää myös tavoitteita, jotka liittyvät keskustan elinvoimaan.”

Hankesuunnitelma tulee päätöksentekoon syksyllä. Sen jälkeen kilpailutetaan uimahallin pyörittäjä.

”Sellainen toimija, joka hoitaa hallin toiminnan. Siinä on se etu, että toimija voi miettiä, kuinka tavoiteltu 100 000 kävijää toteutuu, jopa ylittyy.”

Hallin rahoitusmalleja mietitään myöhemmin.

”Yksi vaihtoehto on leasingrahoitus. Mutta kaikki on vielä auki. Voimme myös päätyä perinteiseen lainarahoitukseen”, toteaa kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg.

  • avatar Nimetön

    No nyt on hyvä miettiä uutta hallia kun sivukylien hallit saatu tyhjäks. Mikseis hallia suunnitella esim. Kiikkaan tai Mouhijärvelle?? Miks se täytyy lykätä keskustaan…

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Siksi, koska kunnalliset uimahallit sijaitsevat pääsääntöisesti eli 95 prosenttisesti kuntakeskuksissa. Vammala on Sastamalan kuntakeskus. Järkevintä on myös rakentaa uusi palvelurakennus kaupungissa sinne, jossa on sen suurin väestönpohja. Toivottavasti tämä vastaus on yksinkertaisen selkeä epätietoisille?

      Vastaa
  • avatar Nimetön

    Hyvä että uimahalli tulee pororantaan kun siinä on voi miettiä että meneekö hyppytorneille vai uimahlliin uimaan

    Vastaa
  • avatar KR Koski

    Kyllä Sastamalan veto- ja pitovoima tulee edelleen heikkenemään uimahallin rakentamisen seurauksena. Kunnallisveroprosentti tulee vääjämättä nousemaan velkataakan kasvaessa. Asumisessa ollaan jo nyt Suomen kalleimpien kärkipäässä.

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Häijäässä sille löytyy huippu paikka ja parkkitilaa. Toivottavast sieltä päättäjistä löytyy oikeen viisaita henkilöitä.

    Vastaa
      • avatar Nimetön

        Niin? Sastamalan Vammala on ylivoimainen väestökeskittymä jos Sastamalaan uimahallia suunnitellaan. Pororanta on melko keskustassa. Hyvä paikka, tosin paikka on upea kesällä jo nykyiselläänkin, tavallaan sääli jos sitä kovin muutetaan.

      • avatar Nimetön

        Sastamalan karttaa vertaamalla Suomen karttaan uimahalli ja Häijää samassa lauseessa on sama asia kuin, jos Suomeen rakennettaisiin koko maata palveleva rakennus, kuten konsertti- tai oopperatalo ja se rakennettaisiin luoteiskulmaan rajan pintaan, asumattomalle alueelle, Sallaan. Suomalaiset asuvat Etelä- ja Länsi-Suomessa.

  • avatar ---------------------

    Kiikkalaiset teki uimahallin jo 50 vuotta sitten ja nyt niiden täytyisi tehdä halli vammalalaisille jotka avuttumuudessaan eivät ole hallia saaneet aikaiseksi vaikka kaikki muut kaupunkit suomessa ovat rakentaneet uimahallin. Vammalan porukka on maannut suu auki ja varronnut että halli putoo suuhun. Kumma muuten että tähän asti pärjänneet vaikkei hallia ole mutta nyt kun ovat saaneet vietyä kaikki palvelut sastamalan muista taajamista pois nyt sitten ei ilman uimahallia pärjää millään ja sitten vielä oltava niin lähellä että voi kerien kaatua oman talon ulkorapulta altaaseen.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Kiikkalaisetko sitä nyt rakentaa? Ja eikö se teitäkin palvele ihan yhtälailla, mikä matka Kiikasta on käydä Vammalassa uimahallissa. Samaa kuntaa nykyään ollaan. Tosiasia hallin käyttöasteen kannalta vaan on se että se tehdään aina sinne missä pienellä säteellä on mahdollisimman paljon asukkaita, ei sitä kannata tehdä muualle.

      Vastaa
    • avatar Nimetön

      Kuinka hakoteillä voi kommentoija olla?
      Miksi uimahallin pitäisi tuottaa voittoa?
      Tuskinpa Suomessa on yhtään uimahallia, joka tuottaa. Ehkä viihdekylpylät, mutta pienten kuntien uimahallit eivät missään.
      Tuottaako terveyskeskus voittoa?

      Vastaa
      • avatar Nimetön

        Ei tuota terveyskeskus voittoa, mutta kunnalla on lakisääteinen velvollisuus huolehtia terveyspalveluista, ei uimismahdollisuudesta.

      • avatar Nimetön

        Sastamalan talous on kuralla ja uuden hallin tulo nostaa varmasti verotusta. Rahan vähyyden takia on vaarana että hallista tehdään vääränlainen.
        Kajaanissa Vesiliikuntakeskus Kaukavesi on hieno paikka ja kunnallinen. Sastamalaan tuskin tulee kovinkaan kummoista hallia.

  • avatar Nimetön

    Kouluverkko uusitaan ja Kiikka tulee kärsimään jälleen. Tämä on ainoa vaihtoehto uima-
    hallin rahoittamiseen.
    Vapaavuoren ja Lylyn johdolla syntyy suuria kaupunkeja suosiva hallitus, että taloudessa
    koittaa maaseutukeskuksissa kovat ajat.

    Vastaa
  • avatar ranta meni- poro jäi

    Älkää rakentako sitä tukkimaan kaunista Pororantaa Pororanta on Sastamalan pikku-Yyteri.
    Eikös meidän kauniissa kaupungissa pitäisi olla myös puistoille tilaa, ei tämä ole mikään nyyjorkki- city. Uimahallille löytyy kyllä tilaa muualtakin- esimerkiksi— tosiaan— Häijään Mouhijärven suunnalta. Kyllä jämpti on näin.sa

    Vastaa
  • avatar Nimethän

    Poronranta on keskustan sydän ja kaunis liikunta- ulkoilukulkoilukeskus, joka antaa keskustalle sen sykkeen jonka aistii pysähtyessä rantakiven viereen.
    Älkää nyt hyvät ihmiset pilatko sitä aluetta hallin liikenteellä, joka pilaisi alueen rauhan.

    Vastaa
  • avatar Eitzu

    Järki päähän nyt ettekä pilaa Vammalan ainoota isoa uimarantaa jollain uimahallilla!! Käykääpä päättäjät kauniina kesäpäivänä kattomassa paljonko Pororannassa on väkee nauttimassa auringonotosta, pelailusta, piknikistä jne. Mihin nämä ihmiset sitte jatkossa menee?? Tampereentiellä on sairaalaa vastapäätä joutilasta peltoo vaikka kuinka, mahtuu halli ja parkkitilaakin löytyy. Tehkää se vaikka sinne mutta älkää viekä kaupunkilaisilta mahtavaa biitsiä!! Kuten täällä jo joku hyvin sanoikin aluetta pikku-yyteriksi ♥️

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Kyllä uimahallin paikkakunnassa pätee myös markkinatalouden lainalaisuudet. Kuten se, että cittari tuli Vammalaan.

    Vastaa
  • avatar Life's Good

    Torikeskus nurin ja siihen uimahalli! Se kompleksi on kuin jostain 80-luvun spurguleffasta. Se on ulkoakin päin jo niin luotaan työntävä saati sitten sisältä. Anteeksi vain, ihan kuin yleiseen käymälään astuisi sisään!! Ollut aikoinaan oikein arkkitehdin älynväläys. Niin suunnittelijat, päättäjät ja rakennuttajat ovat olleet vähintäänkin 3 promillen huppelissa hyväksyessään sen.

    Vastaa
  • avatar möllitoko

    Pororantaan ei kannata tehdä mitään, koska siellä on pohjavesi korkealla. Vanhaa järvenpohjaa ja täyttömaata. Kirjaston viereen, niin olis kylmävesialtaatkin mahdollisia helpoiten. Avantouimareille.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Pororantaan pitää jäädä uimaranta ja kaunista luontoa, vaikka uimahalli niille kulmille tehtäisiinkin. Ja tarvitaanko tosiaan niin paljon parkkitilaa? Eivät kai kaikki uimarit käy samanaikaisesti hallissa. Ja voisihan sinne tulla kävellenkin tai vaikkapa polkupyörällä.

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>