Jälleen kerran on ihmeteltävä tätä nykymenoa noiden lääkärille pääsyjen suhteen. Eräs henkilö, ei vielä vanha, mutta selkeästi rippikoulun käynyt kummastelee sastamalalaista meininkiä lääkäriaikojen tilauksessa. Pääsääntöisesti ajan saa puhelimella, mutta jos ei ole puhelinta tai nettiä, niin syntyy harmeja. Tällainen on tieto. Aiheesta on mennyt kysely eduskunnan oikeusasiamiehelle ja monille muille tärkeille henkilöille. Vielä ei viimeistä silausta ole annettu, mutta odotellaan.

Ja kun ajan lääkärille sitten saa, niin jonoa on tiettävästi noin kaksi kuukautta. Onhan se selvästi liikaa, kun entisille kunnanlääkäreille pääsi ripeään tahtiin. Ensihoito ja sitä seuraavat toimenpiteet hoidetaan moitteetta. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka kaipaavat lääkäreitä muutoin, kuin äkillisen sairauden tai tapaturman takia. Että jotakin pitäisi tehrä.

Ja sitten vielä tuo valtaisa buumi, jossa ihmisiä patistetaan asumaan kotonaan jokseenkin tappiin saakka. Vakuutetaan kotihoidon turvaavan hienon vanhuuden tutussa ympäristössä. Tehostettuun palveluasumiseen on pitkät jonot, jopa neljä kuukautta, vaikka ihminen selvästi laitoshoivaa tarvitseekin. Myös kotisairaalatoiminta on muodissa. Eikä siinä mitään, jos ihmisellä on siinä apu lähellä ja aina saatavilla. Mutta onko?

Entinen laitoshoiva, siis nykyinen tehostettu palveluasuminen on tietenkin kaupungille kalliimpaa kuin kotihoito. Kotona asuva vanhus on pelkkää säästöä. Entäpä ne vanhukset, jotka jollakin tapaa fyysisesti vielä kotona selviävät, mutta yksinäisyys kalvaa. On pelkoja sekä harhoja, jotka horjuttavat mielenrauhaa ja sitä arvokasta vanhuutta, jota juhlallisesti eri tilaisuuksissa korostetaan.

On valtakunnan hallitus minkä värinen hyvänsä, niin vanhukset, sairaat ja lapset on hoidettava. Hallitusohjelmat tulevat ja menevät, kuten vaalilupauksetkin. Kaikkeen tarvitaan niin julkista kuin yksityistäkin puolta. Kuinka kummassa niiden yhteensovittaminen voi olla tähtitiedettä?