Lantulan teatteriporukalla Tehtävä mummulassa – Hauskaa luvassa!

Lantulan teatteriporukka
Lantulan teatteriporukan väkeä yhteiskuvassa. Kuva: Tiina Laaninen.
Lantulan teatteriporukka
Harjoituksissa Virrin suulissa. Kuva: Tiina Laaninen.

Sastamalassa aloittaa uusi Lantulan teatteriporukka koko perheen näytelmällä Tehtävä mummulassa. Kantaesitys on Avoimet kylät -päivänä Lopenkulman nuorisoseurantalolla.

Kaikki näyttelijät ovat paikallisia ja heidän ikähaarukkansa on 9-vuotiaasta seitsemänkymppisiin. Mukana on viisi alakoululaista, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Heistä useimmille tämä teatteriesitys on ensimmäinen. Varttuneemmista tekijöistä näyttämöllä nähdään muiden muassa Eeva-Liisa Sianoja, Matti Wiikari, Jari Pärssinen, Seija Levonoja ja Marita Tuomilaakso. Porukan vetäjä on Tiina Laaninen.

Näytelmä kertoo kesälomalle mummulaan tulevista nuorista ja siitä, mitä tapahtuu, kun pappa unohtaa vaimonsa syntymäpäivän ja ostaa itselleen elämänsä ensimmäisen kännykän. Soppa on valmis, kun kaupantekijäisiksi saatu ilmainen ämpäri päätyy vaimolle hääpäivämuistamiseksi. Koululaiset saavat ensimmäiseksi kesätehtäväkseen linnunpöntön rakentamisen, mikä ei sekään osoittaudu helpoksi. Samaan aikaan uutiset kertovat, että jokaisella pitäisi olla elämässään vähintään yksi harrastus. Joku innostuu maalaamisesta ja toinen sauvakävelystä, mutta Erika-mummu päättää repäistä. Sukankutimet jäävät nurkkaan, kun mummodisko kutsuu.

Lantulan teatteriryhmä on valmistanut näytelmän Sastamalan Opiston kurssina. Yhteistyökumppanikseen he ovat saaneet Vehmaan tilan.

Ensi-ilta Lopenkulman nuorisoseurantalolla la 8.6. klo 19. Ennen näytelmää on koko perheen yhteiset jalkapallo-ottelut ja esimerkiksi keppihevosrata. Muut esitykset Vehmaan tilalla ke 12.6. klo 19 ja Lantulassa Virrin suulin iltamissa su 16.6. klo 18.

Jätä kommentti