Sastamalan kukkapelloille äänivyöry

Maisemakukkapeltoa.

Sosiaalisessa mediassa on jaettu valtava määrä valokuvia Sastamalan kukkapelloista. Se todistaa osaltaan niiden suosiosta.

Maaseutujohtaja Katariina Pylsy avasi Facebookiin Sastamalan keskusteluseinälle äänestyksen 10. elokuuta. Reilussa viikossa on 1 089 vastaajaa ilmoittanut haluavansa, että kaupungin mailla olisi ensi vuonnakin maisemakukkia kaikkien iloksi ja virkistykseksi. Kielteisellä kannalla on kuusitoista henkilöä. Oman äänensä voi edelleen antaa.

Kukkapeltoja on eri puolilla Sastamalaa. Ne löytyvät Vammalasta Rudolf Koivun tieltä ja Levorannan Autoliikkeen suunnalta, Kiikasta Laurintien ja Kestintien risteyksen tuntumasta, Suodenniemeltä Lavian suuntaan lähdettäessä Putajantien risteyksen lähteltä, Kiikoisista vastapäätä toria sekä Mouhijärveltä Häijään liikenneympyrän vaiheilta ja valtatien 11 varrelta vähän Poriin päin.

Kukkia saa poimia omaan kotiin ja vaikka viemisiksi. Pellot toivotaan pidettävän siistinä ja ihailtavana pidempään. Keräämisen tulisikin edetä reunoilta aloittaen.

Yhteensä pelloilla on pinta-alaa yli kymmenen hehtaaria.

Jätä kommentti