Tuulivoimapuiston kaavoitus käynnistymässä Huittisissa

Huittisiin kaavailtujen tuulivoimaloiden maksimikorkeus on 280 metriä. Jos hanke etenee suunnitelmien mukaan, uudet myllyt pyörivät vuonna 2022.

Huittisissa suunnitellaan uusien tuulivoimaloiden rakentamista. Hanke on vireillä Taraskalliolle.

Tuulivoimapuistoon rakennettaisiin viisi tai kuusi voimalaa. Niiden napakorkeus olisi 180 metriä ja roottorin halkaisija 200 metriä. Alue on kooltaan noin 450 hehtaaria.

Taraskallio on valtatien 2 länsipuolella, kun ajetaan kaupungin keskustasta kuutisen kilometriä Helsingin suuntaan. Samoilla vaiheilla itäpuolella on ajoharjoittelurata.

Kaavoituksen käynnistäminen on esillä kaupunginhallituksessa.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Huittisiin nousemassa uusia tuulivoimaloita (24.7.2019)