102 vuotta sitten alkanut sisällissota oli verisyytensä, molemmin puolin harjoitetun terrorin ja sodanjälkeisten rankaisutoimenpiteiden vuoksi kansallinen tragedia. Suomalaiskansallisesta näkökulmasta tarkasteltuna sisällissota tapahtui kuitenkin juuri oikeaan aikaan itsenäisyyden säilymisen kannalta.
Juuri saadun itsenäisyyden säilyttäminen vaati sisällissodassa valkoisen puolen voiton, vaikka punaisten tarkoituksena ei ollutkaan liittää Suomea takaisin Venäjään, vaan luoda omien ihanteidensa mukainen työläisvaltio. Sodan edetessä reaalipolitiikka pakotti punaiset Venäjän bolsevikkien syliin, koska nämä olivat heille ainoa vakavasti otettava tukija. On sinisilmäistä ajatella, että bolsevikit olisivat hyväksyneet rajanaapurikseen itsenäisen Suomen, jossa harjoitettaisiin bolsevistien näkemyksistä poikkeavaa sosialismia.
Jälkikäteen tarkasteltuna sisällissota sattui juuri oikeaan aikaan, ei vuotta aiemmin tai vuotta myöhemmin. Lokakuun vallankumous Venäjällä oli ajanut koko maan sekasortoon. Bolsevikit, joilla oli täysi työ oman valtansa vakiinnuttamisessa, antoivat tukeaan punaisille. Tuki jäi lopulta paljon pienemmäksi kuin olisi ollut tarpeen punaisten kannalta. Myös bolsevikkien ja Saksan välillä maaliskuussa solmittu rauhansopimus sitoi bolsevikkien kädet ja antoi Saksalle mahdollisuuden puuttua Suomen sisällissotaan.
Vielä keväällä 1918 Saksa oli sotilasmahti ja sillä oli hyvät kortit kädessä maailmansodan voiton kannalta. Sisällissodan myötä Suomi vapautui venäläisestä sotaväestä, mutta päätyi samalla osaksi Saksan vaikutuspiiriä saksalaisten tultua yli 10 000 miehen voimin auttamaan valkoisia huhtikuussa 1918.
Valkoinen puoli olisi todennäköisesti voittanut sodan ilman saksalaisten apua, mutta silloin sota olisi pitkittynyt ja vaatinut lisää kuolonuhreja. Sodan jälkitoimenpiteiden kannaltakin saksalaisilla oli oma roolinsa. Kolmantena osapuolena ja sodankäynnin ammattilaisina saksalaiset kohtelivat punavankeja paremmin kuin valkoiset. He olivat jopa varsin toivottuja vartijoita punavankien keskuudessa. Osansa oli varmasti sillä, että monien saksalaissotilaiden tausta oli työväestössä.
Vahvan saksalaissuuntauksen aikana kuningasmieliset alkoivat etsiä Saksasta kuningasta Suomelle, näin valtiot sidottaisiin kiinteästi toisiinsa. Valtioita sidottiin yhteen myös erinäisillä sopimuksilla, jotka useasti olivat Saksan intressejä korostavia ja esimerkiksi punavankien lähettämistä Saksaan työvoimaksi suunniteltiin. Täysin hakoteillä olevaksi ei voi väittää sitä ajatusta, että Suomi oli tai ainakin siitä oli kovaa vauhtia tulossa liki siirtomaahan verrattava alue.
Lopulta Suomella oli tulevaisuuden kannalta onni onnettomuudessa, kun Saksan sotilaallinen voima alkoi syksyllä 1918 murtua sisältäpäin. Tapahtumat huipentuivat Saksan tappioon maailmansodassa ja vallankumoukseen, jossa maasta tehtiin tasavalta. Tämän seurauksena saksalaisten oli poistuttava ja itsenäisen Suomen rakentaminen saattoi toden teolla alkaa.
Kirjoittaja asuu Sastamalan Mouhijärvellä ja opiskelee historiaa Tampereen yliopistossa. Hän teki loppuvuodesta valmistuneen kandidaatintyönsä otsikolla: ”Keisarista bolsevismiin – Saksan vallankumous ja sisäpoliittinen tilanne talvella 1918-1919 Suomen tasavaltalaislehdistön silmin.”
