”Rohkeus on valttia kesätyönhaussa” – Työnantajat muistuttavat, ettei tyhmiä kysymyksiä ole

Mattilan Marjatilan Tarja Matomäki kertoi tarjolla olevan lähes 30 myyjän paikkaa Pirkanmaalla. Täysi-ikäisyys on plussaa, mutta myyjän pestin voi saada jo reipas 17-vuotiaskin.

Rohkeus on valttia kesätyönhaussa, toteaa Tarja Matomäki Mattilan Marjatilalta.

Hän muistuttaa marjatilan olevan monelle nuorelle se ihan ensimmäinen työpaikka.

”Ei siis missään nimessä kannata ajatella ettei osaisi mitään, sillä työhön opastetaan. Tärkeintä on asenne, halu tehdä töitä.”

Mattilan Marjatila oli yksi torstaina Kesätyötorilla Sastamalassa työntekijöitä rekrytoinut yritys. Huittislainen marjatila osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa.

”Meillä on tarjolla lähes 30 myyjän paikkaa Pirkanmaan puolelle”, Matomäki perusteli.

Myyjien lisäksi haussa oli marjanpoimijoita. Tilalta saattaa löytyä työpaikkoja myös puutarha-alan kokemusta omaaville tekijöille.

”Myyjän työhön toivomme täysi-ikäisyyttä, reipasta mieltä ja asiakaspalvelutaitoa.”

Marjanpoimijaksi pääsee jo 15 vuotta täyttäneenä, ja edellytykset ovat melko samat. Tosin punavihersokea ei saisi olla, ja näppäristä sormista on hyötyä.

”Tämä siksi, että poimijat työskentelevät urakkapalkalla.”

Yläikärajaa työnhakijoille ei ole asetettu. Matomäki paljastaa, että vanhin heillä marjanmyyjänä työskennellyt henkilö on ollut 60-vuotias.

Janica Heinonen ja Heli Penkkimäki etsivät Kesätyötorilta työpaikkaa Helille. Etenkin kaupan alan työt kiinnostaisivat pian 18 vuotta täyttävää lukiolaista.

Lukiolaiset Janica Heinonen (18) ja Heli Penkkimäki (17) kiertelivät Sylvään koulun liikuntasalissa iltapäivän puolella. Kaksikosta työnhaussa oli Heli, sillä Janica on työskennellyt opiskelun ohessa Subwayssa ja saanut sieltä myös kesätyöpaikan.

”Olen hakenut lähinnä kauppoihin. Jos niistä ei tärppää, voi olla että lähetän hakemuksen myös Sastamalan kaupungille”, Heli mietiskeli.

Kaksikolla ei ole aiempaa kesätyökokemusta.

”Hakemuksia on lähetetty, mutta mistään ei ole tärpännyt kun ei ole ollut aiempaa kokemusta. Kesätöiden saaminen ei siis missään nimessä ole helppoa”, he harmittelivat.

Kesätyötorille he näyttivät peukkua.

”Onhan tämä tosi hyvä idea, kun on monta paikkaa saman katon alla.”

16-vuotias karkkulainen Torsti Halme myönsi Herkkujuustolan paikkojen kiinnostavan. ”Aiemmin olen ollut jalkapallossa pelinohjaajana ja Koko Karkku -hankkeessa puutarhahommissa”, hän kertoi kesätyökokemuksestaan. Jenni Dörig (vas.) ja Emmi Pirttilahti kuuntelivat. 

Herkkujuustolan pisteellä yrittäjä Jenni Dörigiä ja emäntä Emmi Pirttilahtea jututti reipas karkkulainen nuorimies, 16-vuotias Torsti Halme.

Häntä kiinnosti tietää millaisia kesätyöpaikkoja yrityksellä on tarjota ja millaisia ominaisuuksia hakijoilta vaaditaan. Vastaukset saatuaan Halme nyökytteli.

”Kyllä kiinnostaa, vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta työltä.”

Dörig ja Pirttilahti arvostivat Halmeen reippautta, sillä innokkaat ja motivoituneet hakijat erottuvat joukosta.

”Tyhmiä kysymyksiä ei ole, joten yrityksiä kannattaa lähestyä rohkeasti”, he vinkkasivat.

Herkkujuustolaan on tupsahtanut jo useampi kesätyöhakemus ja haastattelut on aloitettu, naiset kertoivat. Yritys palkkaa kesäksi 4-8 käsiparia, jotka pääsevät työskentelemään joko salin tai pakkaamon puolella.

”Juustoista ei ole pakko tykätä, mutta on siitä etua, sillä niitä pääsee maistelemaan työn lomassa”, Dörig naurahti.