Vihdoinkin! Keikyän riippusillan korjaustyöt alkavat kesäkuussa – ”Ongelmia syntyi, kun kaupungin siltaan varatut rahat loppuivat”

Markku Torpo (oikealla) esittelee Keikyän riippusillasta tekeillä olevaa pienoismallia Tuija Niemiselle Antti Alholle, Piia Lehtimäelle ja Sari Torpolle. Kuva: Alueviestin arkisto / Minna Isotalo.

Keikyän riippusillan korjaustyöt pääsevät vihdoin alkamaan kesäkuussa. Keikyän Perikunnan puuhamies Markku Torpon mukaan työt on tarkoitus aloittaa juhannuksen jälkeen viikolla 26.

Ensi maanantaina 1. kesäkuuta sillalle pääsy estetään rakentamalla kiinteä seinä sillan eteläpäähän.

”Silloin alamme kokoamaan telineitä ja teemme valmistelevia töitä”, Torpo kertoo.

Keikyän riippusillan korjauksen aloitus on viivästynyt suunnitellusta aikataulusta jo kuukaudella.

Torpon mukaan viivästystä syntyi, koska kaupungin heille toimittama puumateriaali tuli viikkoja myöhässä.

Myös taloudellisia huolia ilmaantui. Torpon mukaan asiaan vaikutti olennaisesti kaupungin päätös uusia samassa yhteydessä myös sillan kannatinköydet. Ongelmia syntyi, kun kaupungin siltaan varatut rahat loppuivat.

”Jotta korjaustyöt saataisiin alkuun Keikyän Perikunnan hallitus teki päätöksen tilata tarvikkeet ja vaihtotyö yhdistyksen laskuun. Ylimääräinen kustannus on yli 80 000 euroa.”

Kokonaiskustannusarvio siltaremontille on jo yli puoli miljoonaa euroa.

Viime joulukuussa valtiolta taholta tuli päätös 200 000 euron tuesta Keikyän riippusillan remonttiin. Toukokuun alussa Pirkanmaan Kulttuurirahastolta tuli sillan kunnostamiseen 10 000 apuraha.

”Kaupungin satsaus tästä on vähän yli satatuhatta ja meille jäi loppuosa katettavaksi muilla tuilla, lahjoituksilla ja talkootyöllä”, Torpo kertaa.

”Kaikki puuosat on tällä hetkellä tehty oikeisiin mittoihin ja muotoihin. Saimme Pehulan puukoulun työtiloiksemme jossa osia on pystytty maalaamaan kevään aikana.”

Torpo kertoo, että siltatyömaalle on hankittu kolme varastokonttia ja yksi talkoolaisten taukotupa keittiöineen. Konttien väliin talkoolaiset ovat rakentaneet katetun maalaamon sekä 36 neliön helposti koottavan telttakatoksen.

Torpo on luottavaisin mielin remonttimiesten ja -naisten saatavuuden suhteen. Hän luottaa siihen, että ainutlaatuiseen hankkeeseen löytyy riittävästi talkoolaisia. Sillan kunnostuksen on tarkoitus valmistua kesän aikana.

”Meitä on ollut valmistelutöissä 2-10 henkilöä. Nyt kun sää lämpeni, pystymme maalaamaan ulkona pitkää sahatavaraa, ja siihen työhön odotamme talkoolaisia. Etenemme kaikessa työturvallisuus edellä ja siksi pylonien maalaus tehdään yhdessä ammattilaisten kanssa.”

Jätä kommentti