”Sä liitä myös äänes kuorohon” – Suvivirsi raikuu pihoilla ja puistoissa

Syreeni kukkii
Syreeni kukkii. Kuva: Kirkon viestintä.

Suvivirsi soi kevään vaihtuessa kesäksi. Monelle se palauttaa mieleen tärkeitä muistoja kouluajoilta ja alkavasta kesälomasta.

Alun perin Suvivirsi ei liittynyt kouluun, lakkiaisiin ja kevättodistuksiin. Virsi syntyi poikkeusoloissa keskellä 1600-luvun lopun nälkävuosia.

”Suvivirren sanat ovat syntyneet puutteen ja hädän keskellä. Ne muistuttavat, miten riippuvaisia olemme luonnosta ja sen antimista, jotka ovat Jumalan lahjaa. Silti virressä on valoisa sävy. Se vahvistaa toivoa ja luottamusta, että kesä tuo mukanaan uutta kasvua ja elämää”, kuvaa arkkipiispa Tapio Luoma.

Suvivirttä veisataan erilaisissa tempauksissa lauantai-iltana kello 18. Lauluun voi yhtyä vaikka puistossa tai omassa pihassa.