Kirkkoherra vastaa rippikoulupalautteeseen: ”Haastavissa oloissa olemme järjestelleet sen mukaan mitä olemme osanneet ja voineet”

Sastamalan kirkkoherra Vesa Aurén. Kuva: Pauliina Vilenius.

Rippikoulut ovat tärkeä osa seurakunnan toimintaa ja niistä on syntynyt keskustelua tänä poikkeusolojen vuonna varsin paljon.

Sastamalan seurakunnassa on vuosikymmenten perinne järjestää matkarippikouluja. Vuodelle 2020 niitä oli suunniteltu järjestettäväksi kolme, kaksi Lappiin ja yksi Viroon.

Matkarippikoululaiset maksavat matkasta aiheutuvat kulut, kuten bussimatkat, majoituksen ja ruokailut. Seurakunta ei tue matkarippikoulujen järjestämistä sen enempää kuin omassa leirikeskuksessa pidettävää rippikoulua.

Rippikouluihin ilmoittaudutaan jo syksyllä ja matkarippikouluihin ovat voineet ilmoittautua ja mahtuneet kaikki halukkaat. Kun ryhmät aloittavat erilaiset kokoontumiset siitä alkaen, jokainen oman aikataulun ja ohjelman mukaan, on siirtymisiä ryhmästä toiseen tehty sen jälkeen mahdollisimman vähän.

Pandemia sotki rippikoulujen järjestämistä tavalla, mistä me kaikki olemme – oikeutetusti –  pahoillamme. Kirkon ohjeistus edellytti, että alkukesästä, jolloin pääosa rippikouluistamme pidetään, ei rippikouluissa ole yöpymisiä. Mutta ilman yöpymisiä (intensiivijaksoa) ei rippikoulua tule järjestää.

Seurakunnassa päädyimme ratkaisuun, jossa jokaiseen rippikouluun sisältyy alkuperäisenä ajankohtana viiden päivän etäjakso – monimuoto-opetuksena. Piispojen edellyttämät intensiivijaksot oli mahdollista sijoittaa alkusyksyyn leiriviikonlopuiksi ja konfirmaatiot siihen liittyen niiden jälkeisiin sunnuntaihin. Etäjaksot on toteutettu jokaisen ryhmän osalta vähän eri tavoin sen mukaan, mitä työntekijät ja pääosa nuorista ja heidän vanhemmistaan ovat kokeneet turvalliseksi ja mahdolliseksi.

Matkarippikouluun ilmoittautuneiden vanhemmilta kysyttiin, haluaisivatko he lähettää nuorensa lyhennetylle leiriperiodille Lappiin. Vähän vaille puolet valitsi syksyn leiriviikonlopun, matkalle halukkaita ilmoittautui täysi ryhmä, 25, ja matka päätettiin järjestää. Opetussisältö on molemmissa vaihtoehdoissa sama.

Jokainen rippikoululainen on seurakunnalle yhtä tärkeä ja arvokas. Haastavissa oloissa olemme järjestelleet tämän kesän rippikouluja sen mukaan mitä olemme osanneet ja voineet. Varmasti jotain olisi voinut tehdä myös paremmin.

Rohkaisevaa on se, että varsin monen tämän poikkeuskesän rippikoulua käyneen nuoren kokemus on heidän antamansa palautteen mukaan ollut hyvä. Seurakunnan leirikeskuksessa pidettyjen leiripäivien päättyessä yksi nuorista kirjoitti: ”Rippikoulu on ollut yksi mukavimmista hetkistä elämässäni”.

Vesa Aurén, Sastamalan kirkkoherra

Rippikouluihin liittyvän mielipidekirjoituksen, johon kirkkoherra vastaa, voit lukea tästä.

  • pekkahuppunen

    ”Jokainen rippikoululainen on seurakunnalle yhtä tärkeä ja arvokas.”

    Tottakai koska jokainen keskituloinen maksaa, elämänsä aikana noin 40 000 €
    kirkollisveroa.

    • Jerry

      Vielä, kun kertoisit, että mitä yhteyttä noilla asioilla on keskenään?
      Ihmettelen vaan, että mikä ihmisen saa vihaamaan ja vastustamaan aivan kaikkea ympärillään ja yhteiskunnassa.

Kommentointi ei ole käytössä.