Maisemasauna ja lisää vaunupaikkoja – Tervakalliolla odotetaan kaikkien aikojen matkailukesää

Tulijoita olisi. Siksi Tervakallion leirintäalueelle on kaavailtu uusia vaunupaikkoja, esittelevät Jaakko Virtanen (vas.) ja Jarno Nieminen.

Tervakallion leirintäalueella odotukset tulevaa kesää kohtaan ovat korkealla. Sastamalan kaupungin omistamalla alueella yrittäjänä toimiva Jarno Nieminen kertoo, että alkukevään aurinkoiset säät ovat aktivoineet niin vaunupaikoista kuin mökeistä kiinnostuneet kansalaiset tekemään varauksia.

”60 prosenttia Tervakalliolla majoittuvista karavaanareista on kausipaikkalaisia. Kausipaikkoja kysellään jatkuvasti, mutta tällä hetkellä ne ovat täynnä. Vieraspaikkoja lyhytaikaiseen viipymiseen on tarjolla parikymmentä.”

Tervakallion parhaiten varusteltu sisävessallinen mökki on myyty niin täyteen, että vapaana on enää kolme yksittäistä päivää heinäkuussa.

”Tässä näkyy koronan käynnistämä kotimaanmatkailun suosio. Ihmiset varaavat itselleen lomanviettopaikkoja ajoissa, jotta on edes jokin paikka lomalla mennä, jos rajoitukset jatkuvat.”

Tervakallion saunarantaan on valmistunut uusi maisemasauna, joka komistuu vielä osittain veden päälle tulevalla terassilla. Sauna on rakennettu pyörien päälle.

Kaikkien aikojen matkailukesää odotellessa leirintäalueella on suunniteltu ja osin jo toteutettukin uudistuksia.

Alueen saunarantaan on valmistunut maisemasauna, jonka lauteilta voi ihailla edessä aukeavaa Rautavettä. Kevään kuluessa sauna komistuu terassilla, joka rakennetaan osittain veden päälle. Terassin kulmaan upotetaan palju.

”Tavoitteena on luoda viihtyisä saunakeidas, jolla tekee mieli oleskella vaikka vähän pidempään”, Nieminen summaa.

Maisemasaunan liepeiltä paikkansa löytää myös kokonaan uusi majoitusvaihtoehto, iglu. Sen on ostanut Tervakallion kausipaikkalaisiin perheensä kanssa kuuluva Jaakko Virtanen. Lasiseinäisen ja -kattoisen iglun vuokraus hoituu Tervakallion kautta.

Miehet luottavat iglun vetovoimaan.

”Kun eurot eivät valu ulkomaille, ollaan valmiita sijoittamaan kotimaasta löytyviin elämyksiin. Kesälle on tullut jo varauksia.”

Lasiseinäinen ja -kattoinen iglu odotteli vielä haastatteluhetkellä sijoituspaikkaansa vaunualueen puolella.

Yksi suurimmista suunnitteilla olevista uudistuksista liittyy Tervakallion vaunualueen laajentamiseen. Jarno Nieminen kertoo, että tavoitteissa on parikymmentä lisäpaikkaa.

”Alueen takaosassa on tällä hetkellä tyhjä kulma, joka olisi tarkoitus ottaa käyttöön. Muutama lisäpaikka on mahdollista saada rannan suuntaan.”

Niemisen mukaan kaupungingeodeetti on käynyt paikalla todentamassa suunnitelmaa ja lupa-asia on parhaillaan käsittelyssä.

”Toiveissa on, että osa paikoista saataisiin valmiiksi jo täksi kesäksi.”

Nieminen sanoo, että laajennuksen on laskettu kustantavan 25 000 euroa. Summa sisältää paljon talkootyötä. Maatyöt on luvannut urakoida Jaakko Virtanen yrityksensä kautta omakustannehinnalla.

Muita suunnitelmia, kuten uusien saunallisten rantamökkien rakentamista hidastaa alueen kaava. Leirintäalueen sijaan Tervakallio on kaavoitettu puistoksi, minkä vuoksi alueelle ei saa rakentaa mitään uutta. Sen sijaan vaunupaikkonen lisäämistä kaava ei estä.

”Kaavan vuoksi maisemasaunakin on rakennettu pyörien päälle. Sen voi milloin tahansa vetää johonkin toiseen paikkaan”, yrittäjä huomauttaa.

Näiden mökkien tilalle Jarno Nieminen haluaisi rakentaa uusia saunallisia.

Leirintäalueesta on solmittu kaupungin kanssa pitkä, 15 vuoden mittainen vuokrasopimus. Se on katkolla vuonna 2024. Nieminen toivoo, että kaava-asiaan saataisiin siihen mennessä jonkinlainen selvyys.

”Olisi hienoa tietää, mitä kaupunki ajattelee alueen tulevaisuudesta. Sastamalassa on laitettu lihoiksi niin paljon rantoja, että väistämättä miettii, tuleeko Tervakallionkin paikalle joskus kerrostalo.”

Niemisellä on vahva halu solmia kaupungin kanssa jatkosopimus alueen vuokraamisesta, ja sen hän on ilmaissut myös päättäjien suuntaan.

”Olen valmis sijoittamaan alueeseen ja kehittämään sitä. Sen vuoksi toivoisin, että kaupunki tekisi asioista helpompia toteuttaa juuri kaavamuutoksen kautta. Luulisi, että olisi myös Sastamalan intressi pitää vetovoimainen paikka kunnossa.”

Tämä poukama tulee olemaan iglun paikka. Edessä Tervakallion uimaranta.

Tervakalliolla elettiin ennätyskausi jo viime kesänä. Matkailijoita oli enemmän kuin moniin vuosiin, ja yöpyjien määrä oli kaikkineen noin 3000.

Yrittäjä Jarno Nieminen muistuttaa, että matkailijat tuovat muassaan runsaan määrän euroja paikkakunnalle.

Suomalaisten matkailu 2019 -tutkimuksen mukaan Pirkanmaalla yöpyneet vapaa-ajanmatkalaiset käyttivät reissuillaan noin 161 euroa per henkilö.

”Näin ollen esimerkiksi Tervakallion viime vuoden yöpyjät jättivät Sastamalaan noin 480 000 euron matkailutulon”, mies toteaa.

Nieminen huomauttaa, ettei tutkimuksen 161 euron summa koostu pelkästään majoittumisesta, vaan luvussa ovat mukana muun muassa kauppaostokset sekä muut paikkakunnalla matkan aikana käytetyt palvelut.

”Lisäksi Tervahovissa juhlii normaalin kesän aikana noin 2000 ulkopaikkakuntalaista. He taas jättävät merkittävän summan esimerkiksi kaupungin pitopalveluihin.”

Maisemasaunassa on iso ikkuna Rautaveden suuntaan.