Miksi Kauppalantalon miesten vessan ovea ei korjata? – “Korjattu useasti, mutta ilkivalta on jatkuvaa”

Kauppalantalon yleisövessojen ovet saattavat mennä säppiin ja avautua vain maksusta. Kuvituskuva: Pixabay.

Miesten yleisöwc:n kunto Sastamalan Kauppalantalolla kummastuttaa Alueviestin lukijaa. Palautetta lehden verkkosivujen kautta jättäneen henkilön mukaan miesten vessan ovi on mennyt rikki. Sen sijaan, että uksi olisi korjattu, se on otettu kokonaan pois.

“Torikauppiaana olen tätä vessaa käyttänyt, ja palautetta kaupungille antanut. Naisten puolella tilanne on normaali”, viestissä todetaan.

Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö Sirkku Pehkonen myöntää saaneensa palautetta asiasta. Hänen mukaansa kohde on kunnossapidon kannalta haastava.

“Miesten wc:n ovia on korjattu useasti, mutta ilkivalta on jatkuvaa. Ovia ei enää vaihtamatta saanut korjattua, joten päätimme poistaa ne kokonaan.”

Pehkonen muistuttaa, että torin ympärillä on maksullisia vessoja, ja toimivaa naisten puolta voivat myös miehet tarvittaessa käyttää.

“Olemme harkinneet, että Kauppalantalon vessat tulisi ehkä laittaa lukkoon ja maksullisiksi, jos se vaikka hieman estäisi ilkivaltaa. Harmillinen asia, mutta toistaiseksi näin”, kiinteistöpäällikkö toteaa.

Jätä kommentti