”Asiat riitelevät, ihmiset eivät koskaan” – Sastamalan valtuusto avasi uuden kauden

Jari Andersson
Jari Andersson. Kuva: Sastamalan kaupungin nettilähetys.

Kuntavaaleissa valittu uusi kaupunginvaltuusto oli ensimmäistä kertaa koolla Sastamalassa. Päätettävänä oli pitkä lista luottamushenkilöpaikkoja.

Puheenjohtajakseen valtuusto valitsi Jari Anderssonin (kok.). Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Antti Lepistö (vihr.) ja toinen varapuheenjohtaja Mikko Rauva (kok.).

”Meidän täällä salissa ja muuallakin tulisi kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa”, totesi puheenjohtaja Jari Andersson. ”Asiat riitelevät, ihmiset eivät koskaan”, hän muistutti. ”Toivon hyvähenkistä, rakentavaa ja asiallista keskustelua”, antoi Andersson evästykseksi.

Pertti Hakanen
Pertti Hakanen. Kuva: Sastamalan kaupungin nettilähetys.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nimettiin Pertti Hakanen (kesk.).

Ympäristölautakunnan puheenjohtaja on Pentti Jarkko (kesk.), sivistyslautakunnan Minna Isotalo (sd.), teknisen lautakunnan Lauri Tapio (kok.), sosiaali- ja terveyslautakunnan Sari Henriksson (ps.), tarkastuslautakunnan Mirva Iso-Kukkula (kok.) ja keskusvaalilautakunnan Veikko Ala-Erkkilä (kok.).

Paikkojen täyttäminen pohjautui ryhmien välisten neuvotteluiden tulokseen.

Voit katsoa kaupunginvaltuuston kokouksen tästä taltiosta.

Tässä vielä valinnat kaikkiin toimielimiin:

Suhteellisten vaalien vaalilautakunta
Pj. Arto Satonen (kok.), varalla Petri Kulju (kd.)
Vpj. Pentti Jarkko (kesk.), varalla Mira Ekholm-Martikainen (vihr.)
Timo Haapanen (vas.), varalla Mauri Tuominen (sd.)
Merja Helander (sd.), varalla Leena Finska (kok.)
Maire Villo (ps.), varalla Suvi Sianoja (kesk.)

Tarkastuslautakunta
Pj. Mirva Iso-Kukkula (kok.), varalla Airi Virtanen (kok.)
Vpj. Heljä Leppäniemi (sd.), varalla Heidi Rannikko (sd.)
Sinikka Lakkinen (kesk.), varalla Aukusti Nikkanen (kesk.)
Juha Mäkelä (kd.), varalla Jukka-Pekka Selin (kd.)
Kari Oksanen (vas.), varalla Hanna Pitkänen (vas.)
Hannu Suomela (ps.), varalla Eeva Määttänen (ps.)
Riitta Ylikomi (vihr.), varalla Ilkka Koskinen (vihr.)

Kaupunginhallitus
Puheenjohtaja Pertti Hakanen (kesk.), varalla Pauli Pietilä (kesk.)
1. vpj. Jenni Jokinen (sd.), varalla Merja Helander (sd.)
2. vpj. Kari Kaaja (kok.), varalla Jukka Pusa (kok.)
Miko Bergbom (ps.), varalla Janne Prihti (ps.)
Antti-Matti Mattila (kesk.), varalla Heimo Hanhilahti (kesk.)
Jarkko Mäkipää (sd.), varalla Jari Kaihlamäki (sd.)
Wilhelm von Nandelstadh (rkp.), varalla Kirsi Tuomola (kok.)
Päivi Pelttari (kok.), varalla Maritta Laiho (kok.)
Pirjo Raunio (kd.), varalla Sari Hassi (kesk.)
Leena Saarela (vas.), varalla Timo Haapanen (vas.)
Maire Villo (ps.), varalla Päivi Turja (ps.)

Keskusvaalilautakunta
Pj. Veikko Ala-Erkkilä
Vpj. Salme Kuukka
Raija Mäkitalo
Anne Nummela
Mauri Tuominen

Ympäristölautakunta
Pj. Pentti Jarkko (kesk.), varalla Teemu Voutilainen (kesk.)
Vpj. Leena Palomäki (kok.), varalla Monika Rehakka (kok.)
Sari Henriksson (ps.), varalla Tomi Hämäläinen (ps.)
Salme Kuukka (kesk.), varalla Pauliina Hakala (kesk.)
Marko Naskali (sd.), varalla Petri Jokiranta (sd.)
Sami Pajunoja (ps.), varalla Rita Wallin (ps.)
Antti Riutta (kesk.), varalla Salla Seppä (kesk.)
Marko Suoniemi (kok.), varalla Matti Paavilainen (kok.)
Kaisa Ylimäki (sd.), varalla Mari Nummi (sd.)

Sivistyslautakunta
Pj. Minna Isotalo (sd.), varalla Mia Rahko
Vpj. Janne Prihti (ps.), varalla Jarno Manni (ps.)
Lauri Haapamäki (kok.), varalla Steven Buckingham (kok.)
Timo Haapanen (vas.), varalla Vesa Kervinen (vas.)
Leevi Karisalmi (sd.), varalla Timo Heino (sd.)
Jalmari Kulmala (kesk), varalla Johanna Rummukainen (kesk.)
Irmeli Kulonpää (ps.), varalla Jaana Korpi (ps.)
Sara Uusi-Rauva (kok.), varalla Anne-Mari Mäkinen (kok.)
Pirjo Vuorinen (kesk.), varalla Esa Pajala (kesk.)

Tekninen lautakunta
Pj. Lauri Tapio (kok.), varalla Timo Kiri (kok.)
Vpj. Tapio Mörtti (kesk.), varalla Kari Suhonen (kesk.)
Leena Finska (kok.), varalla Eeva Kiiskinen (kok.)
Merja Helander (sd.), varalla Ari-Pekka Pärssinen (sd.)
Leena Mattila (kesk.), varalla Antti Riutta (kesk.)
Jussi Mikkola (kok.), varalla Jani Vatka (kok.)
Satu Reunanen (sd.), varalla Merja Leinonen (sd.)
Jukka-Pekka Selin (kd.), varalla Heidi Heljävaara (kesk.)
Päivi Turja (ps.), varalla Maria Wallin (ps.)

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pj. Sari Henriksson (ps.), varalla Juha-Matti Rintala (ps.)
Vpj. Marjukka Heino (sd)., varalla Petri Vänskä (sd.)
Seppo Aarinen (kesk.), varalla Johanna Rummukainen (kesk.)
Mira Ekholm-Martikainen (vihr.), varalla Heli Innala (vihr.)
Maritta Laiho (kok.), varalla Kirsi Koivuniemi (kok.)
Matti Paavilainen (kok.), varalla Samuli Kinnari (kok.)
Tarmo Seppä (kesk.), varalla Leila Rantala (kesk.)
Timo Karunen, varalla Matti Seppä (Punkalaidun)
Sirkka Madekivi, varalla Pasi Siukola (Punkalaidun)

Sastamalan Vesi liikelaitoksen johtokunta
Pj. Olli-Pekka Kärki-Chaiwut (ps.), varalla Satu Järvinen (ps.)
Vpj. Hannu Pohjanen (kesk.), varalla Antero Saikka (kesk.)
Harri Inkinen (kok.), varalla Anne-Mari Mäkinen (kok.)
Sinikka Lakkinen (kesk)., varalla Heidi Heljävaara (kesk.)
Satu Reunanen (sd., varalla Petri Jokiranta (sd.)

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuusto
Jari Andersson, 1. vpj (kok.), varajäsen Päivi Pelttari (kok.)
Marjukka Heino (sd.), varalla Jari Kaihlamäki (sd.)
Sari Henriksson (ps.), varalla Pekka Vuoriluoma (ps.)
Tarmo Seppä (kesk.), varalla Ulla Yli-Hongisto (kesk.)

Pirkanmaan liiton kuntien edustajainkokous
Jari Andersson (kok.), varaedustaja Tomi Hämäläinen (ps.)
Heljä Leppäniemi (sd.), varaedustaja Kari Oksanen (vas.)
Antti-Matti Mattila (kesk.), varaedustaja Pirjo Raunio (kd.)

Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan kiinteistöhallitus
Kirsi Tuomola (kok.), varalla Juuso Jokinen (kok.)

Suomen Kuntaliiton vaalipiirikohtaiset kuntapäivät
Jari Andersson, Antti Lepistö, Pertti Hakanen, Jenni Jokinen

Poliisin neuvottelukunta
Päivi Turja, varalla Jani Hukkanen

Käräjäoikeuden lautamiehet
Seija Hakanen, Sari Henriksson, Petri Nalli

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet
Paula Ketola, Petri Nalli, Aukusti Nikkanen, Matti Paavilainen, Jussi-Pekka Parikka, Sami Pajunoja, Hanna Pitkänen, Heidi Rannikko, Katja Saari, Ari Tabell, Airi Virtanen

 

Poimintoja