Marttilan koulu kiinni 2023? – ”Oppilaat mahtuvat Muistolaan ja Vareliukseen”, sanoo Kares

Kuvituskuvassa Marttilan koulu, jota ollaan sulkemassa lähivuosina. Äetsän koulun sulkemisesta on myös linjattu.

Sastamalan kaupungin ensi vuoden talousarvion valmistelu etenee. Sivistyslautakunta käsittelee sitä seuraavassa kokouksessaan ensi keskiviikkona. Kasvatusjohtaja Pekka Kares avaa muutamia budjettia koskevia linjauksia.

”Palveluverkkoselvitys ohjaa viranhaltijoiden työtä, joten koulujen osalta ei ole odotettavissa muutoksia”, hän sanoo.

Talousarvion valmistelussa on otettu huo­mi­oon sopeutustoimenpiteinä perusopetuksen tuntikehyksen leikkaus, Sastamalan opiston ope­tus­tun­ti­mää­rän leikkaus ja Suomalaisen kirjan museon avustuksen leik­kaus. Perusopetuksen tuntikehysleikkaus sisältää uudet yhdysluokat Suodenniemen ja Karkun kouluille.

Marttilan koulun lakkauttaminen häämöttäisi vuodessa 2023, eikä sinne olla perustamassa 1. vuosiluokkaa tulevanakaan syksynä. Äetsän koulusta on linjattu jo aiemmin. Sen toiminta loppuisi syksyllä 2024.

”Viranhaltija valmistelee asioita näiden linjausten mukaisesti, vaikka Äetsän koulun tilanne onkin tehdyn valtuustoaloitteen myötä taas tapetilla. Toki Marttilankin lakkauttaminen vaatii vielä valtuuston päätöksen.”

Julkisuudessa on tuotu esiin huoli siitä, että Muistolan ja Vareliuksen kouluissa alkaa olla ahdasta. Pekka Kares, mahtuvatko kaikki oppilaat näihin kouluihin, jos Marttila lakkautetaan?

”Vareliuksen tilanne on tasoittumassa, ja koululaisten määrä vähenee tulevaisuudessa. Nyt näyttää siltä, että oppilaat mahtuvat näihin kouluihin. Vareliuksen koulu on vetänyt alueelle lapsiperheitä, mikä on hieno asia. Se osoittaa, millainen vetovoima uudella koululla on”, Kares vastaa.

Myönteisenä asiana Kares mainitsee myös kannettavat tietokoneet, jotka jokainen Sastamalan koululainen saa käyttöönsä ensi vuonna.

”Tietokoneet jaetaan 3. ja 7. -luokkien oppilaille. Haluamme turvata lasten ja nuorten mahdollisuudet digitaitojen oppimiseen ja vahvistamiseen.”

Uutta hyppytornia on lupailtu Kaalisaareen ensi kesäksi.

Liikuntapaikkainvestointien marssijärjestys kiinnostanee monia. Investointitarpeita Sastamalassa riittää jäähallista Varilan pesäpallokenttään ja hyppytorniin, sanoo Kares. Tämän asian tiimoilta hän joutuu tuottamaan tietoa janoaville pienen pettymyksen.

Sitä, laitetaanko ensi vuonna rahaa esimerkiksi Varilan hiekkatekonurmikenttään vai Mouhijärven urheilukentän peruskorjaukseen, ei sivistyslautakunnan seuraavassa kokouksessa päätetä.

”Kaupunginjohtaja valmistelee esityksen liikuntapaikkainvestoinneista ja luottamushenkilöt tekevät ratkaisunsa sen pohjalta myöhemmin”, Kares kertoo.

Liikuntapaikkaselvityksessä Mouhijärven tekonurmikenttä on kirjattu vuoden 2022 investointikohteeksi ja Varilan kenttä vuodelle 2023.

Valtion tukeman harrastamisen Suomen mallin mukaista kouluilla tapahtuvaa lasten harrastustoimintaa on tarkoitus jatkaa myös ensi vuonna. Koulupäivien jälkeen tapahtuvasta harrastekerhotoiminnasta on Kareksen mukaan saatu paljon myönteistä palautetta.

Koulukuljetukset ovat puhuttaneet Sastamalassa tänä syksynä. Pekka Kares sanoo, ettei hänellä ole asian tiimoilta nyt mitään uutta kerrottavaa.

”Sivistyslautakunta ei käsittele koulukuljetusten järjestämismallia seuraavassa kokouksessaan. Se saa selvityksen asiasta marraskuun loppupuolella”, kasvatusjohtaja toteaa.

Poimintoja