”Hieno mahdollisuus kokeilla kivijalan pitämistä” – Huittisten Yrittäjien joulumyymälä avaa ovensa Säästöpankin talossa joulukuussa

Huittisten Yrittäjät ry:n Johanna Santanen ja Juha Suomela osoittavat innostuneina tulevan joulumyymälän suuntaan. Yhdistys organisoi Aito Säästöpankin rakennukseen Pop up -myymälän jäsenilleen.

Huittisten Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Juha Suomela ja sihteeri Johanna Santanen kiertelevät Aito Säästöpankin Huittisten konttorin sisäpihalla olevassa liikehuoneistossa.
Aiemmin Foto 3P:n myymälänä toiminut tila on vielä toistaiseksi tyhjä, mutta Suomela ja Santanen toivovat, että jo parin viikon päästä täynnä säpinää.

Huittisten Yrittäjät avaa joulukuun alussa tilassa Pop up -joulumyymälän, jonne yhdistyksen jäsenet voivat tulla kuukauden ajaksi myymään tuotteitaan tai esittelemään toimintaansa.

”Tästä mahdollisuudesta on kiittäminen Aito Säästöpankkia, joka tarjosi tilaa yhdistyksen käyttöön kuukauden ajaksi. Me tietenkin tartuimme tilaisuuteen heti, sillä on todella hienoa päästä tarjoamaan ihan uudenlaista toimintaa jäsenillemme”, Suomela kertoo.

”Haluamme olla mukana vahvistamassa Huittisten vireyttä ja mahdollistaa omien resurssiemme puitteissa paikallista yrittäjyyttä”, Huittisten, Euran ja Säkylän konttoreissa paikallisjohtajana toimiva Sari Salmela Aito Säästöpankista taustoittaa ideaa pankin puolelta.

Myyjänä paraatipaikalla

Huittisten Yrittäjät ideoi nopealla aikataululla Pop up -henkisen joulukaupan, jonne yhdistyksen jäsenten on mahdollista tulla kokeilemaan, miltä kivijalkakauppiaana toimiminen Huittisten keskustassa tuntuisi.

”Tämä on jäsenillemme oiva tilaisuus kokeilla voisiko kivijalan pitäminen toimia myös oman yrityksen kohdalla ja samalla tuoda omia tuotteitaan entistäkin paremmin esille”, Suomela sanoo.

”Meillä on paljon jäseniä, jotka toimivat hieman syrjässä keskustasta ajatellen. Tällä tavalla he pääsevät myymään tuotteitaan paraatipaikalle ja tavoittamaan myös ohikulkijat ihan parhaaseen joulusesongin aikaan”, Santanen jatkaa.

”Toivottavasti Pop up -myymälä tuo myös lisäsäpinää koko keskustaan. Täysi liiketila on aina mukava näky”, Suomela täydentää.

71 neliön suuruiseen tilaan mahtuu mukavasti kymmenkunta yritystä kerralla. Myyntipaikan voi varata koko kuukaudeksi tai esimerkiksi vain viikoksi.

”Tavoitteemme on, että myymälä on avoinna vähintään neljänä päivänä viikossa, mutta jos osallistujilla riittää innostusta, ovet voi toki pitää avoinna vaikka joka päivä”, Santanen sanoo.

Vain mielikuvitus rajana

Sirpa Luukkonen on jo lupautunut ottamaan päävastuun myymälästä, mutta muuten osallistujia on alettu vasta ottaa vastaan.

”Olisi mukava saada mukaan sellaisiakin yrityksiä, jotka eivät ole osallistuneet aiemmin mihinkään Pop up -tapahtumiin tai eivät välttämättä koe, että jatkuvasti avoinna oleva myymälä toimisi heidän kohdallaan”, Suomela toivoo.

”Ajattelisin, että täällä voisi hyvin olla myynnissä esimerkiksi käsitöitä ja herkkuja, mutta vain mielikuvitus on rajana sille, mitä täällä voi myydä”, Santanen sanoo.

Myyntipaikat ovat jäsenille maksuttomia.

”Vielä ehtii liittyä, jos haluaa mukaan. Ilmaisella myyntipaikalla saa aika nopeasti kuitattua koko vuoden jäsenmaksun”, Suomela vinkkaa.

”Innokkaat myyjät voivat ilmoittautua minulle. Toivottavasti saadaan tupa täyteen, niin tästä tulee ihan tosi kiva juttu niin yrittäjille kuin kaikille kävijöillekin” Santanen hymyilee.

Poimintoja