”Elämyksiä myös lentopallokatsomon ulkopuolelle” – VaLePa järjestää ensi perjantaina joulukonsertin Tyrvään kirkossa

Soolouransa lisäksi Jore Marjaranta on tunnettu muun muassa Leningrad Cowboys -yhtyeen keulahahmona.

VaLePa järjestää perjantaina 3. joulukuuta Tyrvään kirkossa koko kansan iloksi joulukonsertin, jota tähdittävät pop-tenori, Leningrad Cowboys -yhtyeen keulakuvanakin tutuksi tullut Jore Marjaranta sekä pianisti, kotimaisen musiikkiviihteen ’grand old man’ Olli Ahvenlahti.

Miksi urheiluseura haluaa järjestää konsertin, VaLePan toimitusjohtaja Elina Tiainen?

”Pidemmän tähtäimen strategia on, että yhteisöllisenä toimijana haluamme järjestää yleisölle muitakin tapahtumia kuin lentopallo-otteluita. Lentopallo on toki toiminnan ydin”, Tiainen vastaa.

Toimitusjohtajan mukaan joulunalusaika on hyvä hetki tavoittaa ihmisiä. Korona on tuonut tapahtumien järjestämiseen omat haasteensa, mutta konsertin järjestäminen on avin ohjeistuksen puitteissa mahdollista.

”Yleisöltä kysytään siis koronapassit. Kirkossa kaikille on oma istumapaikkansa, eikä kyse ole yhteislaulutilaisuudesta, joten konsertti voidaan turvallisin mielin järjestää. Uskon, että aika monella on jo halu sieltä sohvanpohjalta erilaisiin tapahtumiin”, Tiainen tuumii.

Joulukonsertissa Jore Marjaranta ja Olli Ahvenlahti tarjoilevat yleisölle sekä klassikoita että muutamia uusia kappaleita. Illan aikana luvassa on myös jotakin yllättävää, paljastaa Elina Tiainen.

”Ahvenlahti on totuttu näkemään pianon ääressä, mutta Sastamalassa hän pääsee esittelemään taitojaan myös Tyrvään kirkon urkujen takana.”

Kirkkokonsertti järjestetään Club VaLePa -nimen alla. Tiainen lupaa, että clubin tiimoilta tulevaisuudessa tapahtuu muutakin mukavaa.

”Haluamme tuoda elämyksiä ja kivoja tunteita kaikille myös lentopallokatsomon ulkopuolella.”

Konsertista pääsevät nauttimaan lentopallofanitkin, sillä VaLePan syksyn viimeinen kotiottelu pelattiin tiistaina voitokkaasti Kauppi Sports Centerissä.

Maksullinen joulukonsertti soi Tyrvään kirkossa 3.12. klo 19.