“Haastava kilpailu niin autolle kuin miehistöllekin” – Lauri Joona ennakoi kuumaa ja vaativaa kisaa Portugalissa

Lauri Joona. Kuva: Jani Salonen.

Rallin junioreiden MM-sarjassa siirrytään Ruotsin lumien ja Kroatian asfaltin jälkeen Portugalin vaativille sorateille. Sarjan johdossa oleva Lauri Joona ennustaa hikistä ja haastavaa kisaa.

Sastamalalaisella riittää rallikiireitä. Lauantaina hän ajoi luokkavoittoon Turun SM-rallissa ja sunnuntaiaamuna lensi jo kohti Portugalia ja kauden kolmatta junioreiden MM-osakilpailua. Alkuviikon ohjelma oli tuttu: tutustuttiin reittiin ja tehtiin nuotit torstai-iltana alkavaan kilpailuun.

Portugalin MM-rallin ohjelmassa on 21 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan hieman alle 340 kilometriä. Torstaina ajetaan testierikoiskoe ja illalla kisan avauksena tämän vuoden ainoa uusi erikoiskoe. Perjantaina ohjelmassa on kahdeksan ja lauantaina seitsemän erikoiskoetta. Sunnuntaille jää vielä ajettavaksi viisi erikoiskoetta, mukana myös legendaarinen Fafe.

“Odotan kyllä haastavaa kilpailua niin autolle kuin miehistöllekin. Kun on luvattu 30 astetta lämmintä ja täyttä auringonpaistetta, niin auton sisälämpötila tulee olemaan varmaan lähempänä kuuttakymmentä”, ennakoi Joona tulevaa viikonloppua.

Nyt alkava Portugalin MM-ralli on Joonalle uran toinen. Viime vuonna tapahtumia riitti kerrakseen, kun kisa sisälsi sekä neljä pohja-aikaa että kaksi tekniikkamurheiden aiheuttamaa keskeytystä. Vaikka kyseessä on soraralli, eroaa sen haastavat tiet kotimaisista vastaavista suuresti.

“Portugalissa on hienot tiet ja ne on mukavan luonnikkaita, mutta pätkät oli aika rajussa kunnossa. Siellä oli aika paljon sellaista kivenmurikkaa ja kallionreunamaa, mikä tulee yhtäkkiä vastaan ja kaikkea ei millään voi laittaa nuottiin. Siinä voi äkkiä rikkoa auton tai renkaan, joten tarkkana saa olla. Tuuriakin tarvitaan, että pystyy ajamaan kilpailun ilman yhtään rengasrikkoa.”

Helpolla pisteitä ei heru

Rallin junioreiden MM-sarja (JWRC) käynnistyi helmikuussa Ruotsin lumilta, missä Joona ajoi kartturinsa Mikael Korhosen kanssa toiseksi. Kroatian asfalttikisasta tulikin sitten uran ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto. Näiden tulosten myötä Joona pitää hallussaan junioreiden MM-sarjan piikkipaikkaa tasapistein brittikuljettaja Jon Armstrongin kanssa.

Portugalissa ajetaan soralla, mikä on sastamalalaiselle tutumpi alusta. Helpolla MM-pisteitä ei kuitenkaan heru, siitä pitävät huolen vaativa reitti ja kovat kilpakumppanit.

“Maaliin pääsy ja nimi mahdollisimman korkealla tuloslistalla on realistinen tavoite. Ja pohja-aikapisteitä pitäisi saada jonkun verran, ne on tärkeitä mestaruustaistossa. Pitää sitten katsoa, miten kilpailu lähtee etenemään. Niin kuin viime vuonna huomattiin, tilanteet voi muuttua äkkiä.”

Rallin junioreiden MM-sarjan (JWRC) kalenterissa on kaudella 2022 viisi osakilpailua. Kausi alkoi Ruotsista helmikuussa ja päättyy syyskuussa Kreikkaan. Portugalin MM-ralli on junioreiden MM-sarjan kolmas osakilpailu.

Jätä kommentti