Viisi D:tä maisemanhoitohommissa – ”Kelarannan lampaita ehdittiin jo kaivata”

Kelarannan kesälampaat Donald, Domino, Dingo, Darra ja Dobble ihmettelemässä uutta asuinpaikkaansa helatorstaina. Kuva: Kaisa Vuorenmaa.

Donald, Domino, Dingo, Darra ja Dobble ovat saapuneet kesätyöpaikalleen. Muutaman kuukauden ikäiset ahvenanmaanlampaat vastaavat maisemanhoidosta Suodenniemen Kelarannassa. Pirkkalasta Sastamalaan muuttaneiden poikien ensimmäinen työpäivä oli helatorstaina.

”Lampaat ovat vielä pieniä, mutta kasvavat kesän kuluessa”, kertoo lampaiden omistaja, suodenniemeläinen Kaisa Vuorenmaa.

Ja mikäs onkaan kasvaessa, kun on noin puolitoista hehtaaria haapa- ja koivumetsikköä mutusteltavana. Samalla kun Donald, Domino, Dingo, Darra ja Dobble herkuttelevat, pysyy vesakoituva rantamaisema avoimena.

Vuorenmaan lampaat ovat maisemanhoitohommissa nyt kolmatta kesää. Idean nelijalkaisista kesätyöntekijöistä keksi aikanaan Sastamalan kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi. Lampaiden maisemalle tuottaman hyödyn lisäksi Isosävi näkee merkittävänä niiden tuottaman ilon ihmisille.

Vuorenmaalle onkin satanut paljon kiitosta kesälampaista.

”Monet ovat tykänneet, ja varsinkin lapsiperheet käyneet ahkerasti rapsuttamassa niitä. Tänä keväänä joku oli jo ehtinyt käydä Kelarannassa ja ihmetellyt, missä lampaat ovat. Nyt kannattaa mennä katsomaan”, hän vinkkaa.

Kauraämpäriäkin on tarvittu

Lampaiden touhuja pääsee parhaiten seuraamaan vanhan puhdistamon tontilta Kelarannantien päästä. D:llä alkavat sankarit ovat tottuneet ihmisiin ja varsin persoja rapsutuksille. Ruokkia kesätyöntekijöitä ei kuitenkaan saa. Tämä siksi, jotta eläimet pysyisivät terveinä ja alue puhtaana jyrsijöitä ja lintuja houkuttelevista ruoantähteistä.

”Myyrien ja lintujen ulosteet ovat terveysriski eläimille”, perustelee kaupunginpuutarhuri Isosävi.

Rantametsikkö on aidattu lampaita varten ja aitauksessa on katos. Kaisa Vuorenmaan 15-vuotias poika on saanut lampaiden hoitamisesta itselleen kesätyön.

”Hän käy päivittäin katsomassa, että ruokaa ja vettä riittää, ja että kaikilla on kaikki hyvin.”

Ihan ensin pitää kuitenkin tarkistaa, onko lauma koossa. Vuorenmaan mukaan aiemmat kesät ovat osoittaneet, että lampailla on karkailutaipumuksia. Ahvenanmaanlampaat ovat kovia kiipeilemään, mutta Kelarannassa ne eivät olekaan menneet aidan yli.

”Jos aidassa on heikko kohta, lampaat saavat sarvillaan kiskottua aitaa ylemmäksi ja menevät alta. Kun porukasta yksi keksii tällaisen tempun, muut seuraavat kyllä perässä”, naurahtaa Vuorenmaa.

Kovin pitkälle aitauksestaan lampaat eivät onneksi ole ehtineet.

”Ja ne on saatu houkuteltua helposti takaisin kauraämpärin avulla.”