Sastamalan Opisto etsii jälleen matkailun keltanokkia – Ummikkona ulkomaille -kurssilla mennään nyt Tanskaan

Ummikot ulkomailla -kurssilaisia syksyllä 2022 Italian Udinessa. Kuva: Anni Rainio.

Sastamalan Opisto järjestää huhtikuussa 2023 laivalla ja junalla kuljettavan opintomatkan Tanskaan. Kyseessä on toista kertaa järjestettävä Ummikkona ulkomaille -kurssi, joka toteutetaan Euroopan Unionin Erasmus+ -ohjelman rahoituksella.

Kurssin tarkoituksena on edistää elinikäistä oppimista matkailun keinoin ja tarjota kansainvälistymisen kokemuksia myös heille, joilla on siihen muita vähemmän mahdollisuuksia.

Tanskan suuntautuvan matkan teemana on taide. Pääkohteena on taideaineisiin keskittyvä kansanopisto Byhøjskolen ja muut taidekohteet Århusin kaupungissa.

Varsinaisen matkan lisäksi kurssiin kuuluu valmistava jakso, jonka aikana tutustutaan muihin kurssilaisiin ja valmistaudutaan matkaan käytännössä.

Valmistavan jakson lähiopetuspäivät pidetään Sastamalan Opistolla keskiviikkoisin 22.3., 29.3., 5.4., 12.4. ja 26.4.2023. Varsinainen matka järjestetään 16.-22.4.2023.

Ummikkona ulkomaille -kurssi toteutettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2022. Italiaan suuntautunut kurssi sai osallistujilta valtavan hyvää palautetta: matka oli monille antoisa, rikas ja rohkaiseva kokemus.

Opintokokonaisuuteen voivat hakea aikuiset (18-vuotiaasta ylöspäin), joilla on vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja matkustamiseen.

Perusteluina kurssille pääsemiseen voivat olla esimerkiksi matala elintaso, haasteet koulutuksen tai työllistymisen kanssa, sairaus tai vamma, asuinpaikan syrjäinen sijainti tai vähemmistöryhmään kuuluminen.

Osallistujilta toivotaan lisäksi joustavuutta, seikkailunhalua, mukautumiskykyä sekä kiinnostusta oppia ja kokea uutta.

Matkakulujen ja matkatuen lisäksi osallistuja saa tarvittaessa tukea välttämättömien varusteiden ja matkustusdokumenttien hankintaan.

Kurssin käytännön järjestelyistä vastaavat opettajat Anni Rainio ja Outileena Uotila.

Haku Ummikkona ulkomaille -kurssille on käynnissä 20.1.-20.2.2023.

Jätä kommentti