Huittisissa etsitään edelläkävijäyrityksiä – SAMKin kansainvälisille kesätyöntekijöille tarjotaan asunto kaupungin toimesta

Kymmeniä SAMKin opiskelijoita vieraili marraskuussa tutustumassa Huittisiin ja huittislaisiin työpaikkoihin. Monet näistä opiskelijoista ilmaisivat kiinnostuksensa työskennellä Huittisissa.

Tänä kesänä huittislaisilla yrityksillä on mahdollisuus palkata kansainvälinen kesätyöntekijä tavallista helpommin.

Huittisten kaupunki, Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) ja Saskyn SeutukaupunkiREKRY-hanke toteuttavat Huittisissa kokeilun, jonka tavoitteena on yhdistää SAMKin kansainvälisiä opiskelijoita ja huittislaisia yrityksiä. Huittisten kaupunki tarjoaa valituille työntekijöille kesän ajaksi asunnon, lisäksi työnantajat ja työntekijät saavat tarvittaessa apua ja tukea kaupungin kesätuutorilta.

”Meillä oli marraskuussa 2022 tapahtuma, jossa SAMKin kansainväliset opiskelijat pääsivät tutustumaan Huittisten kaupunkiin ja sen tarjoamiin työmahdollisuuksiin. Vierailuun osallistui kymmeniä SAMKin opiskelijoita, jotka olivat aidosti kiinnostuneita tulemaan Huittisiin töihin. Tätä pilottia lähdettiin kehittelemään jatkumoksi sille tapahtumalle ja yhteistyölle”, Taina Järä Saskysta kertoo.

Kesätyöntekijät ja työpaikat yhteen nettilomakkeella

Yritykset ilmoittautuvat pilottiin nettilomakkeen välityksellä ja SAMK markkinoi yritysten kesätyöpaikkoja opiskelijoilleen. Opiskelijat hakevat kesätyöpaikkaa yritysten ohjeiden mukaisesti ja yritykset valitsevat itse oman kesätyöntekijänsä.

”Meidän tehtävämme on toimia tässä sellaisena välittäjänä, joka markkinoi työpaikkoja opiskelijoille ja kansainvälisten osaajien mahdollisuuksia työpaikoille sekä tarjoaa opiskelijoille asunnon ja tukea paikan päällä”, Järä selventää.

Hankkeelta ja Huittisten kaupungilta saatava tuki helpottaa ensimmäistä kansainvälistä osaajaa palkatessa, jos esimerkiksi kielikysymykset askarruttavat.

”Voimme vaikka auttaa työpaikkailmoituksen kääntämisessä”, Järä lupaa.

Tavoitteena on yhdistää kolme työnantajaa ja kolme kesätyöntekijää.

”Myös se on työnantajille varmasti etu, että kukaan ei ole tekemässä tätä yksin, vaan me teemme kaikki yhteistyötä ja Huittisten kaupungin kesätuutori on paikalla koko kesän”, Järä sanoo.

Tekijöitä elintarviketeollisuuteen, matkailuun tai vaikka sote-alalle

Millaiseen työpaikkaan kansainvälinen opiskelija voisi sopia kesätyöntekijäksi? Sitä Järä ei halua rajata.

”Tietenkin on hienoa, jos opiskelija pystyisi työssään hyödyntämään opiskeluaan, mutta välttämättä niin ei tarvitse olla. Työpaikalta saa myös niin paljon muunlaista kuin puhtaasti omaan alaan liittyvää oppia, esimerkiksi tiimi- ja viestintätaitoja”, Järä sanoo.

Pilottiin voivat ilmoittautua kaikki huittislaiset yritykset, joihin kesätyöntekijöitä tarvitaan ja jossa kansainväliselle osaajalle voisi olla tarvetta.

”Huittisissa elintarviketeollisuus näyttelee suurta roolia, joten voisin kuvitella, että esimerkiksi sinne tarvittaisiin monenlaisia osaajia. Toisaalta myös matkailuun liittyvät tehtävät, joissa tarvitaan kielitaitoa, voisivat olla opiskelijoille mielekkäitä”, Järä pohtii.

Kansainvälisen opiskelijan palkkaaminen voi parhaassa tapauksessa lisätä yrityksen tunnettuutta ulkomailla asti.

”Huittisissa on jo nyt useita globaalisti toimivia yrityksiä, joten ainakin niihin ajattelisin kansainvälisten opiskelijoiden sopivan töihin hyvin”, Järä lisää.

Kaupan alalle opiskelijat voivat tuoda esimerkiksi visuaalista osaamistaan.

”Myös sote-puolelle varmasti löytyisi hyviä osaajia”, Järä vinkkaa.

Opiskelijat tulevat asumaan Huittisten keskustassa kimppakämpässä, josta on helppo kulkea töihin.

Hakusessa pioneeriajattelijoita

Yritykset voivat ilmoittautua mukaan pilottiin 19.2. mennessä. Lisätietoa ja ilmoittautumislomakkeen saa Taina Järältä tai Huittisten kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Helena Kaitaselta.

”Uskon, että kesätyöntekijäasioita mietitään työpaikoilla parhaillaan, joten siinä mielessä ajankohta on otollinen”, Järä sanoo.

Kovin paljon kansainvälisiä kesätyöntekijöitä ei Huittisissa ole Järän tietojen mukaan tähän mennessä ollut.

”Nyt haetaankin sellaisia pioneeriajattelijoita, jotka ovat valmiina tekemään uutta ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Tosiasia on se, että seutukaupunkien väestö vanhenee ja työikäisten määrä laskee, ja jotta saamme niihin tulevaisuudessa työvoimaa, yritykset tulevat tarvitsemaan kansainvälisiä osaajia. Tämä on hieno tilaisuus kokeilla asiaa ja avata ovea yhteistyölle SAMKin kanssa”, Järä painottaa.

Kiinnostuitko? Lisätietoja voi kysyä Taina Järältä taina.jara@sasky.fi tai Helena Kaitaselta helena.kaitanen@huittinen.fi