Äänekoskelta Sastamalaan helmikuun lopussa muuttanut Satu Pekkarinen koki uudessa kotikaupungissaan heti muuttoa seuranneena päivänä niin sydäntä lämmittävän tapauksen, että asettuminen täysin uusille asuinsijoille tuntui heti helpommalta.
”Pieni muuttoporukkani sai kaiken muun kannetuksi kolmanteen kerrokseen, mutta massiivisen lasivitriinin yläosa todettiin liian suureksi ja painavaksi. Kaiken lisäksi täysipuinen huonekalu, jossa on paljon myös lasia, olisi pitänyt saada tuoduksi ylös vain kahden kantajan voimin. Ahtaissa käytävätiloissa ei olisi mahtunut operoimaan enempää”, Pekkarinen selvittää.
Vitriinin yläosa jäi nököttämään taloyhtiön rappukäytävään alakertaan, ja muuttolaatikoiden seassa, huonosti nukutun yön jälkeen nainen mietti uudessa asunnossaan, mistä mahtaisi löytyä kaksi vahvaa miestä kantoavuksi. Hän ei tuntenut kaupungista ketään.
”Istahdin kahvikupin kanssa ikkunan ääreen ja katselin Liekovedelle avautuvaa, kaunista näkymää. Mietin, missä niitä vahvoja miehiä käy, ja keksin, että tietenkin kuntosalilla. Netistä löysin Meidänboksi -nimisen yrityksen ja niinpä lähdin ajelemaan sinne”, Pekkarinen kertoo.
Meidänboksilla oven avannut mies kuunteli Pekkarisen toiveen saada avukseen kaksi vahvaa miestä, ja antoi hänelle omistajan puhelinnumeron.
”Numerossa vastasi avulias naishenkilö, joka lausui ne helpottavat sanat: asia varmasti järjestyy, soittelen pari puhelua ja palaan. Hetkeä myöhemmin puhelimeeni kilahti viesti jossa luvattiin, että kantajat ilmestyvät osoitteeseeni sunnuntai-iltana kello 20 ja näin myös tapahtui”, Pekkarinen iloitsee.
Vitriinin vajaa 60-kiloinen yläosa liikkui kolmanteen kerrokseen sutjakasti, ja avuliaat, iloiset kantajat saivat Pekkariselta kiitokseksi kahvipaketit, suklaata ja proteiinijauhetta.
Tuore sastamalalainen korostaa, miten suuri merkitys tapahtumalla oli hänelle juuri sillä hetkellä.
”Olen asunut Äänekoskella samassa asunnossa 20 vuotta ja tyhjentänyt juuri kotini, ja hypännyt täysin tuntemattomaan. Olin käynyt läpi lasteni piirustukset ja todistukset, vanhat valokuvat ja oikeastaan koko elämäni ja muuttanut kaupunkiin, joka oli minulle ennestään ihan outo. Tämä koko prosessi on ollut niin paljon enemmän kuin vain muutto toiselle paikkakunnalle”, hän miettii.
”Kaiken kaikkiaan olin varsin herkällä tuulella, joten kaikki asiassa ilmennyt avuliaisuus tuntui niin hyvältä. Mielialakin nousi monta pykälää. Kaikkihan olisi voinut mennä ihan toisin, jos joko Meidänboksilla oven avannut, tai yrityksen puhelinnumeroon vastannut olisi ajatellut, että eihän asia kuulu meille mitenkään”, Pekkarinen muistuttaa.
Sastamalassa Satu Pekkarinen oli käynyt ihan ensimmäisen kerran marraskuussa, pahimpana loska-aikana. Työhaastattelu Riga Woodilla poiki vakituisen työpaikan, ja nyt häntä on perehdytetty yrityksessä palkanlaskijan ja talousassistentin tehtävään.
”Kaupunki näytti marraskuussa juuri siltä, miltä kaikki Suomen pikkukaupungit näyttävät tuohon vuodenaikaan. Ankealta. Huomioin kuitenkin jo silloin veden läheisyyden, joka on itselleni todella tärkeää”, hän kertoo.
Äänejärven rannalla aiemmin asunut Pekkarinen ihastuikin uudessa asunnossaan ensimmäiseksi Liekovesi-näkymään, joka avautuu hänen olohuoneestaan ja suurelta parvekkeeltaan.
”Asuinkumppanini, sekarotuinen persialainen Pete Bandeeraskin on tyytyväinen näkymiin”, Pekkarinen naurahtaa.
Satu Pekkarinen harrastaa maalausta, lukemista ja luonnossa liikkumista. Sastamalan kauniista rantareiteistä hän on jo kuullutkin, samoin Ritajärven luonnonsuojelualueesta.
”Pidän kovasti myös konserteista ja baletista. Siskoni asuu onneksi Tampereella, joten sielläkin tulee varmasti vierailtua usein”, Pekkarinen suunnittelee.
”
Palveluihin en juurikaan ole vielä ehtinyt täällä Sastamalassa tutustua, mutta äkkiseltään näyttää siltä, että lähes kaikki tarpeellinen täältä kyllä löytyy. Niin, ja auttavia ja hyväsydämisiä ihmisiä myös”, hän tuumailee.
