
Pride-viikkoon osallistuminen ja liputtaminen herättivät pitkän keskustelun Sastamalan valtuustossa. Kirjaus poistettiin talousarviosta äänestyksen jälkeen.
“Kaupungissamme on paljon asukkaita, jotka eivät koe tulleensa kunnioitetuksi ja huomioiduksi, jos kaupunki lähtee tukemaan Pride-tapahtumaa”, sanoi Pirjo Raunio (kd.). “Mikäli yhden tapahtuman johdosta liputetaan, tulee liputus toteuttaa myös kaikkien muiden mahdollisten tapahtumien yhteydessä”, hän totesi. Raunio esitti, että Pride-viikkoon osallistuminen ja liputuksen ottaminen käyttöön poistetaan talousarviokirjasta. Tätä kannattivat muiden muassa Maire Villo (ps.) ja Kari Kaaja (kok.).
Esitys tuli valtuustoon sivistyslautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyjen jälkeen. Useampi päättäjä tunnusti, että asia oli mennyt muissa päätöksentekoelimissä niin sanotusti ohi. Valtuustossa puheenvuoroja pyydettiin runsaasti.
“Valitettavasti koen, että keskustelu, jota täällä käydään, ei edistä ainakaan niiden lasten ja nuorten hyvinvointia, jotka itse kuuluvat näihin vähemmistöihin”, sanoi Jenni Jokinen (sd.). “Keskustelu, jota täällä käydään, varmasti satuttaa heitä ja perheitä, joissa on sukupuolivähemmistöihin kuuluvia vanhempia”, hän jatkoi.
Ryöpsähtänyt keskustelu ja sen sävy harmittivat monia. “Tämä ei ole kauhean hyvä mainos meille valtuutetuille”, pahoitteli Mauri Tuominen (sd.). Hän näki käytetyissä puheenvuoroissa ilkeämielistä piikittelyäkin.
“Tässä asiassa ei tule olemaan voittajia”, totesi valtuuston puheenjohtaja Jari Andersson (kok.).
Valtuusto piti neuvottelutauon, jonka kuluessa ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Ryhmien enemmistö totesi, että yksittäisen tapahtuman nostaminen erikseen sitoviin tavoitteisiin ei ole tarkoituksenmukaista sekä esitti poistettavaksi kirjauksen Pride-viikkoon osallistumisesta ja liputuksesta. Leevi Karisalmi (sd.) ilmoitti, että sosialidemokraattien ryhmä ei tätä hyväksy.
Äänestyksessä olivat vastakkain kaupunginhallituksen pohjaesitys ja ryhmien enemmistön vastaesitys kirjauksen poistamisesta. Neuvottelutauon jälkeen Pirjo Raunio veti pois oman esityksensä, joka oli sisällöltään vastaava.
Ryhmien enemmistön esitys voitti äänin 14-27 ja kaksi tyhjää.







Lukusuositus, kirjakaupunki kun olemme: Eläinten vallankumous, George Orwell.
Kohderyhmä: Kaupunginvaltuusto.
Talousarviossa on sivistyslautakunnan kohdalla:
Valtuustotason sitovat toiminnalliset tavoitteet 2024: “Tapahtumien ja toiminnan järjestämisessä huomioidaan kaikki asiakasryhmät yhdenvertaisesti. Osallistutaan Pride-viikkoon ja otetaan liputus käyttöön.”
Jos yksi ryhmä nostetaan ylitse muiden ja sen toiminnat kirjataan oikein tavoitteiksi niin se ei ole yhdenvertaisuutta. Siinä selvästi haetaan ja luodaan eriarvoisuutta.
Hienoa että useimmat valtuutetut olivat sitä mieltä että kuntalaisia ei aseteta eriarvoiseen asemaan.