Perinnöstä rahaa lasten ja nuorten hyväksi Kokemäellä

Kokemäen kaupunginvirasto.

Kokemäki saa perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesästä kaupungissa sijaitsevan kiinteistön. Omaisuus on käytettävä lasten ja nuorten kulttuuri- ja musiikkikasvatukseen.

Kuolinpesän omistama kiinteistö on kooltaan 1,75 hehtaaria. Siihen kuuluu noin puolet metsäsaarekkeesta sekä 1950-1960-luvuilla rakennetut asuinrakennus ja talousrakennus, jotka eivät ole olleet vuosiin käytössä.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että kiinteistö myydään perukirjan mukaisella 8 000 euron hinnalla naapurikiinteistön omistajalle.

Omaisuuden luovuttamisesta kaupungille päätti hakemuksen pohjalta Valtiokonttori.