Elastisen, Jenni Vartiaisen ja muiden huippujen kanssa yhteistyötä tehnyt tanssitaiteilija esiintyy Sastamalassa

Samuli Emery. Kuva: Lars F. Menzel.

Sastamalan Opisto pääsee jälleen näyttämään laajaa tanssitarjontaansa tanssin päivän nimellä kulkevassa kevätnäytöksessään, joka pidetään Sylvään koulun auditoriossa sunnuntaina 21.4. kello 16 alkaen.

Tilaisuudessa nähdään tanssin hurmaa ja vauhdikasta menoa aina baletista reggaetoniin ja flamencosta katutanssiin. Näytöksessä nähdään yhteensä noin 20 opiston opettajan tekemää koreografiaa, joita on hiottu alkuvuodesta lähtien opiston tanssiryhmien kanssa.

Näytöksen kruunaa Samuli Emeryn sooloteos We do this. We don’t talk. Reilun 10 minuutin sooloteos ylistää tanssiperformanssin uniikkia rehellisyyttä.

Emery on jyväskyläläislähtöinen tanssija, joka on valmistunut tanssitaiteilijan ammattiin Itävallan SEAD-akatemiasta. Hän on tanssinut lukuisten eri koreografien produktioissa ja tunnettujen artistien, kuten Jenni Vartiaisen, Elastisen, Saara Aallon, Jari Sillanpään ja Apulannan kanssa. Lisäksi hän on saanut lukuisia stipendejä ja palkintoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään joka vuosi ympäri maailmaa 29.4. Päivä on kunnianosoitus tanssille, joka yhdistää ihmisiä kulttuuritaustasta ja politiikasta riippumatta. Päivää juhlistetaan tapahtumin myös eri puolella Suomea. Päivä juhlistaa tanssija, koreografi ja tanssiteoreetikko Jean-Georges Noverren (1727-1810) syntymäpäivää. Hän vaati jo elinaikanaan tanssin nostamista itsenäiseksi taidemuodoksi oopperan rinnalle ja esitti monenlaisia tanssia ja tanssijoita koskevia uudisajatuksia.

Näytöksen väliajalla palvelee maksullinen kahvio. Noin kaksituntiseen tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Jätä kommentti