Ennätysmäärä moottoripajanuoria kilpailee Sastamalassa: Monakossa ajetaan autoilla ja mopoilla

Moottoripajatoimintaa Sastamalassa vuonna 2022. Kuvassa vasemmalta Juuso Haapanen, Rasmus Mäkinen, Oskari Mäki-Laurila, Jimmy Kuvasto ja Niilo Hakala tekemässä hienosäätöjä skootteriin, jonka he ovat juuri saaneet toimimaan.

Sastamalassa Monakon moottoriradalla järjestetään moottoripajanuorten perinteiset kevätkilpailut lauantaina 4. toukokuuta.

Tapahtumaan odotetaan ennätysmäärää osallistujia. Mukaan on ilmoittautunut yli sata nuorta ohjaajineen. He tulevat noin kymmenestä moottoripajasta eri puolilta maata.

Harjoitteluajot käynnistyvät aamukymmeneltä. Varsinainen kilpailu alkaa puolenpäivän aikaan. Radalla ajetaan autoilla yksitellen kelloa vastaan. Samassa yhteydessä käydään mopoendurancen noin neljän tunnin joukkuekilpailu.

  • Tuntematon

    Hienoa että tälläista toimintaa on. Nuoret ihmisurokset saavat harjoittaa lajityypillistä toimintaa.
    On toivottavaa että maassamme olisi laajempia nuorille ihmisuroksille tarkoitettuja suojelualueita.
    Tämä on välttämätöntä koska muuten nuoret ihmisurokset on siirrettävä suomessa uhanalaisten lajien joukkoon.

    • Mullikuhnuri

      Kyllä, ehdottomasti pojat on eristettävä kaikin mahdollisin keinoin tytöistä. Mitä vanhemmaksi pojat pysyvät heistä erossa, sitä vähemmän syntyy uusia tyttöjä nolaamaan poikia paremmilla tiedoillaan, taidoillaan, koulutuksellaan ja menestyksellään työelämässä. Tosin poikiakaan ei synny lisää, mutta eivät vähenevät urokset siitä välitä, kunhan avioliittolakia muutetaan niin, että miehet voivat mennä naimisiin moottoriajoneuvon kanssa.

Jätä kommentti