Huittisissa hullutellaan taas perjantaina – Autopalvelu Metsämäen Kari Metsämäki tietää, että Hullu Yö vetää kävijöitä kaukaakin

Kari Metsämäelle osallistuminen Hulluun Yöhön on selvä asia. Päivän aikana Autopalvelu Metsämäessä saatetaan katsastaa yli 100 autoa.

Huittisissa hullutellaan jälleen tulevana perjantaina. Korvenkyläntien varressa olevan Autopalvelu Metsämäen Kari Metsämäelle Hullu Yö on tuttu tapahtuma jo useamman vuoden ajalta.

Vaikkei Autopalvelu sijaitsekaan Huittisten keskustassa, Metsämäki haluaa ehdottomasti olla mukana hulluttelussa.

”Väkeä on joka kerta liikkeellä paljon ja kaukaa. Eniten harmittaa se, että itse ei pääse osallistumaan keskustan hulinaan, kun olen niin kiinni täällä omassa hulinassa.”

Metsämäessä on perinteisesti katsastettu Hullussa Yössä tarjoushintaan, niin myös tänä vuonna. Hullun Yön aikana katsastuksessa voi käydä yli sata autoa.

”Meillä on sellaisiakin asiakkaita, jotka ajoittavat katsastuksen Hulluun Yöhön ja kysyvät jo monta viikkoa etukäteen, että onhan taas tarjous”, Metsämäki naurahtaa.

Hullusta Yöstä selvitään kolmen katsastajan voimin

Metsämäki seuraa aitiopaikalta sitä, miten kaukaa Hulluun Yöhön saavutaan, sillä usein juuri ulkopaikkakuntalaiset käyvät samalla reissulla myös katsastuksella.

”Mitään varsinaista kirjaa en ole tullut pitäneeksi, mutta Eurasta, Kokemäeltä, Harjavallasta ja liki Forssaa on aina paljon asiakkaita.”

Hullun Yön katsastustarjous on Metsämäessä voimassa aamusta iltaan, Metsämäki kertoo tämän olevan ensimmäisestä kerrasta opittu asia.

Metsämäessä Hullun Yön kiireeseen on varauduttu kolmella katsastajalla.

”He pystyvät vetämään sen sata autoa hyvin läpi päivän aikana, vaikka toki se raskas puristus kaikille onkin”, Metsämäki sanoo.

”Silloin aloitimme tarjouksen vasta neljältä iltapäivällä ja ihmiset jonottivat täällä kolmesta alkaen. Siinä vasta oli hulinaa, kun kaikki asiakkaat palveltiin muutaman tunnin aikana.”

Kokemuksensa perusteella Metsämäki veikkaa Hullun Yön vilkkaimmiksi hetkiksi aamun ensimmäisiä tunteja ja sitä hetkeä, kun ihmiset pääsevät töistä.

”Kahdeksan jälkeen illalla yleensä rauhoittuu. Jos siis haluaa päästä mahdollisimman vähällä jonottamisella, kannattaa piipahtaa paikalla silloin”, hän neuvoo.

Laarimäki Oy:n Tuomas Knuutila on Hullun Yön ensikertalainen, jolla tapahtuma tarjoaa hyvän mahdollisuuden tulla tutuksi Huittisissa.

Hullun Yön ensikertalainen, Sahkon kievarin remontoinut Laarimäki Oy:n Tuomas Knuutila ei osaa Metsämäen tapaan ladata Hullun Yön suhteen oikeastaan minkäänlaisia odotuksia.

”Sitten olen pettynyt, jos illan aikana ei käy ketään”, hän naurahtaa.

Knuutila tunnustaa, ettei ole osallistunut Hulluun Yöhön aiemmin edes kävijänä.

”Mutta olen kuullut, että väkeä on liikkeellä paljon. Toivottavasti jopa niin paljon, että joutuu hätistelemään pois”, hän vitsailee.

Loimaalainen Knuutila pitää Hullua Yötä mainiona mahdollisuutena esitellä kievarin tiloja ja tulla tutuksi ihmisten kanssa.

”Olen asettanut tavoitteeksi ihan vaan jutella ihmisten kanssa mahdollisimman paljon.”

Sahkon kievarin Hullun Yön tapahtumat keskittyvät avoimiin oviin, tarjoiluun ja toiminnan esittelyyn. Säävarauksella luvassa on myös poniratsastusta.

”Ja arvonnassa pääsee laskemaan hevosenkenkiä”, Knuutila kertoo.