Lauri Joona kaasuttin rallin SM-sarjassa hopealle

Lauri Joona, Antti Linnaketo
Lauri Joona (oikealla) ja kartturi Antti Linnaketo. Kuva: Taneli Niinimäki.

Sastamalalainen Lauri Joona otti hopeaa SM-sarjassa. Kauden tavoite täyttyi.

Päätösosakilpailu ajettiin Porvoossa. Hopeamitalista Lauri Joona ja kartturi Antti Linnaketo kävivät kamppailun virolaisen Patrik Enokin kanssa. Kilpakumppanit lähtivät päätösosakilpailuun vain yhden pisteen erolla, joten keskinäinen sijoitus ratkaisi hopeamitalin kohtalon.

Ratkaisu nähtiin viimeisellä kolmen erikoiskokeen lenkillä. Kilpailun päätös oli tapahtumarikas.

“Meille sattui rengasrikko, minkä jälkeen haaveet SM-hopeasta olivat melko ohuet”, Lauri Joona kertoo. Seuraavalla erikoiskokeella Patrik Enok suistui tieltä. “Ajettiin lopulta varmistellen maaliin ja tuloshan oli varsin hyvä”, Lauri Joona summasi. Sijoitus oli palkintokorokkeella kolmas. “Olipa kyllä vaihteleva kisa”, hän huokasi.

Kokonaisuudessaan sastamalalainen on tyytyväinen. “Hieno kausi kaiken kaikkiaan”, Lauri Joona tiivisti. “Saavutettiin se, mitä lähdettiin hakemaan, vaikka se tulikin monen sattuman summana”, hän ynnäsi.

Rallin SM-sarjassa ajettiin seitsemän osakilpailua.

Rallin SM-sarja

SM1-luokka

Porvoon SM-ralli

1. Esapekka Lappi, Škoda Fabia RS Rally2, 39:21,4
2. Niclas Grönholm, Škoda Fabia RS Rally2, +25,9
3. Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +26,4
4. Joosep Ralf Nõgene, Toyota GR Yaris Rally2, +39,0
5. Benjamin Korhola, Hyundai i20 Rally2, +55,0

Kokonaispisteet

7/7 osakilpailua

1. Esapekka Lappi, 143
2. Lauri Joona, 93
3. Patrick Enok, 77
4. Niclas Grönholm, 59
5. Anssi Rytkönen, 57

Jätä kommentti