Kutalan Nuorisoseuran kultajyvät Kasino ja Kylätori tekevät kesän – “Tämä on sellainen sähäkkä tapahtuma”

Kasinon kioskilla oli koko ajan jonoa.

Tuo valtakuntaan maalattu trooppinen tiristäjä kuumottaa Kuloveden rannalla Kutalan sillan tuntumassa. Sastamalan Kutalan 1999 avattu Kasino hellii asiakkaitaan. Veneitä laitureissa on rapiat kaksikymmentä, ja enempää ei mahdu.
On perjantai ja kello huitelee puolen kuuden tietämissä. Helleasuisia ihmisiä virtaa Kasinolle ja kesäsuosikiksi kasvaneelle kylätorille.

Koronan ansiosta Kutalantien toisen puolen parkkipaikasta lähes puolet on valjastettu isommilla vehkeillä paikalle tuleville torimyyjille. Heistä yksi laittelee paikkoja kuntoon. Hän on mouhijärveläinen Osmo Seppälä.

”Olen minä täällä käynyt monena vuonna myymässä mansikoita, juureksia, perunoita ja sipulia. Tänä kesänä tämä on ensimmäinen kerta. Mukava paikkahan tämä on.

Osmo jatkaa myyntiasennuksia. Lisää pöytätilaa, jotta tuotteet mahtuvat ja katoksen takana suojassa auringolta.

Kioskilla piisaa jonoa ja kiirettä

Kasinon tarjoilukioskilla on alati pitkä jono. Väki janoaa kahvia, olutta, jäätelöä ja pientä suolapalaakin. Myyjillä riittää kiirettä.
Ranta-alueen torimyyjät valmistautuvat ruuhkaa. Jonoja kertyy hiljaksiin kojujen eteen. Ihmispaljoutta silmäilevät katoksen pöydän äärestä Sari ja Jari Rantala.

”Kahvit juuri juotiin. Asumme Vaununperällä ja lähdimme ajelulle kesäloman alkajaisiksi”, sanoo Jari.

He piipahtavat Kutalassa muutaman kerran kesässä.

”Ja aina kylätorilla”, huomauttaa Sari.

Kello lähenee kuutta illansuussa.

”Ei saada vielä myydä. Se alkaa tasan kello 18. Voi tulla porttikielto, jos ei tottele”, toteaa yksi myyjä innokkaalle asiakkaalle.

Sari ja Jari Rantala himoitsevat kutunjuustoa ja Murajan tomaatteja.

Kutunjuustoa ja Murajan tomaatteja

Sari ja Jari odottelevat rauhassa. Mielessä on kaksi asiaa, joita he himoitsevat.

”Kutunjuustoa ja Murajan tomaatteja. Ne sulavat suussa. Saapa nähdä, onko tällä kertaa sitä kutunjuustoa”, miettii Sari.

Onhan sitä kutunjuustoa tarjolla.

Kello kilisee. Myynti saa alkaa. Edessä on kaksituntinen tiivistä kaupantekoa.

Nokialainen Mervi Pelander tarjoaa katoksensa alta maan antimia laidasta laitaan.

”Useana vuonna olen täällä käynyt. Kauppa käy mukavasti. Tämä on sellainen sähäkkä tapahtuma.”

Sellaisia ovat Kutalan Nuorisoseuran kultajyvät: Kasino ja Kylätori.

Mervi Pelander nimeää Kasino Kylätorin sähäkäksi tapahtumaksi.

Italialaiskaunottaret eivät peitelleet sulojaan

Jos oli perjantaina Kasinolla tarjolla mannaa suuhun, niin lauantaina tuota herkkua syötettiin silmille. Italialaiset kaunottaret esiintyivät, eivätkä peitelleet sulojaan.

Siis italialaiset autot ja moottoripyörät, jotka kokoontuivat Kasinolle.

Pihaan kaartaa musta Ducati XDiavel (paholainen) moottoripyörä. Sitä kuljettaa 1 262 kuutioinen moottori, josta irtoaa 152 hevosvoimaa. Ja vauhti riittää Suomen teille, varmasti.

”Vuodesta 1978 olen pyöräillyt. Aina on tehnyt mieli Ducatia ja 2008 se tuli mahdolliseksi. Tämä on kolmas Ducatini, eikä ongelmia ole ollut. Aamulla pesin ja vahasin pyörän, mutta Kutalantien pöly otti kiinni”, harmittelee Markku Vuori Vihdin Nummelasta.

Illalla hän taittaa taipaleen takaisin Nummelaan.

Italialaisia menopelejä esiteltiin viime lauantaina Kasinolla jo seitsemättä kertaa. Puuhamiehenä on alusta asti ollut Kutalan Töllimäessä asuva Seppo Ketonen.

”Ihastuin italialaisiin autoihin 1960-luvulla Valkeakoskella. Opiskelukaverilla oli Fiat 1500. Se oli sisustukseltaan ja muutoinkin hienompi kuin muut. Sillä käytiin Urjalassa jopa tyttöjä katsomassa. Minulla on ollut kolme Fiat 127 -mallin autoa. Yksi on vielä jäljellä.”

Ja maanantaina 6. heinäkuuta Kasinolla kokoontuvat veteraanikuorma-autot.

Seppo Ketonen on italialaistapahtuman isä. Vierellä Fiat Uno vuodelta 1987. Auton omistaa tamperelainen Olavi Mäentaka.
Markku Vuori ja Ducati XDiavel Nummelasta.
Näitä himoittiin.