Pirkanmaan kunnista Sastamalassa eniten peura- ja kauriskolareita – Riski törmätä hirvieläimiin nyt suurimmillaan

Kuvituskuva Alueviestin arkisto.

Riistaonnettomuuksien määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina, vaikka vakavimpia vahinkoja aiheuttavien hirvikolareiden määrä on vähentynyt. Yhä useammin törmäys tapahtuu pienen hirvieläimen, kuten peuran ja kauriin kanssa.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen teillä sattui vuonna 2019 kaikkiaan 13 433 riistaonnettomuutta. Kasvua edeltävästä vuodesta oli noin tuhat kappaletta. Hirvionnettomuuksien määrä on pysynyt viime vuodet noin kahdessatuhannessa, mutta valkohäntäpeurakolareita tilastoitiin viime vuonna jo 6 507 ja metsäkauriskolareita 4 792.

Pirkanmaalla kolarialtteimpia tieosuuksia ovat Porintie Nokian ja Sastamalan kuntien alueilla, Kuruntie Ylöjärven ja Virtain kuntien alueilla sekä valtatie 9 Kangasalan ja Oriveden kuntien alueilla. Näissä kunnissa sattui viime vuonna puolet Pirkanmaan hirvikolareista.

Sastamalassa sattuu Pirkanmaan kunnista eniten peura- ja kauriskolareita, viime vuonna 109 kolaria metsäkauriin ja 225 kolaria valkohäntäpeuran kanssa. Valkohäntäpeurakolareita sattuu Sastamalassa Suomen kunnista kuudenneksi eniten.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikanta on pienentynyt, mutta valkohäntäpeurakanta on noin 2,5-kertaistunut 2000-luvulla. Viime metsästyskauden päätteeksi kannaksi arvioitiin noin 109 000 peuraa. Peura- ja kauriskolarit painottuvat Suomen länsi- ja eteläosiin, joissa kanta on tiheimmillään.

Alkavalle metsästyskaudelle Suomen riistakeskus myönsi hieman vähemmän hirven pyyntilupia kuin viime vuonna. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 47 691 hirven pyyntilupaa, joista 3 456 lupaa Pohjois- ja Etelä-Hämeen riistanhoitoalueilla. Lupia on tänä vuonna 440 vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Yhdellä pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Valkohäntäpeuran pyyntiluvissa on tänä vuonna 8 prosentin kasvu viime vuoteen nähden. Pohjois- ja Etelä-Hämeen 16 485 pyyntilupaa on 26 prosenttia koko lupamäärästä.

Syksyllä hereillä aamu- ja iltahämärässä

Syksy on hirvieläinonnettomuuksien suhteen vuoden vaarallisinta aikaa. Tilastokeskuksen mukaan eniten riistakolareita sattui viime vuonna loka- ja marraskuussa.

Onnettomuuksien painottumista syksylle selittää moni tekijä. Alkanut metsästyskausi ja samalla eläinten kiima-aika saavat niitä liikkeelle. Monet hirvieläimet myös siirtyvät syksyllä talvilaitumille. Samaan aikaan liikenteessä ajo-olosuhteet heikkenevät syyssäiden ja lisääntyvän pimeyden takia.

“Liikenteessä kannattaa olla tarkkaavaisena etenkin aamu- ja iltahämärissä, sillä hirvieläimet liikkuvat mielellään auringonnousun ja -laskun aikaisina tunteina. Jos huomaa hirven tai muun eläimen tiellä, kannattaa välittömästi vähentää vauhtia. Jos eläintä joutuu väistämään, pyri tekemään se takakautta. Hirvivaaran alueella kannattaa myös aina vähentää vauhtia, sillä eläin voi hypätä tielle yllättäen. Etenkin pimeällä hirvieläimiä voi olla hyvin vaikea havaita tienpientareella”, neuvoo LähiTapiola Pirkanmaan korvausjohtaja Olli Kärkelä.

Kärkelän mukaan kuolemaan johtaneiden hirvionnettomuuksien määrä on onneksi laskenut 2000-luvun alkuvuosista. Pirkanmaalla onnettomuuksista ei ole yksikään johtanut kuolemaan viimeisen viiden vuoden aikana. Loukkaantuneita oli viime vuonna 11 henkilöä, samoin kuin edellisvuonna.

“Myös eläimet kärsivät törmäyksissä, joten onnettomuusmäärää on tärkeää saada vähennettyä. Hirvionnettomuuksia tapahtuu etenkin vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä. Hirvieläintörmäyksenä korvaaviemme vahinkojen määrä kasvoi viime vuonna reippaasti, noin 26 prosenttia”, Kärkelä kertoo.