“Kylä ja kirjasto ovat sydämen asioita” – Uusi kirjastokiertue käyntiin Karkusta

Kuvituskuva Kiikan kirjastosta.

Sastamalassa käynnistyy 26. lokakuuta uusi kirjastokiertue. Kylä-sydän-kirjasto -niminen kiertue on karkkulaisten ideoima ja se kiertää kaikki Sastamalan, Suomen kirjapääkaupungin kirjastot.

Kiertueella otetaan kantaa Sastamalan kaupungin sopeuttamistoimiin ja kirjastojen lopetusuhkaan.

“Haluamme osoittaa, että kylät ja kirjastot ovat sydämen asioita”, sanoo karkkulainen Heli Vesamaa.

Kiertueeseen voivat osallistua kaikki kirjastojen ystävät. Karkkulaiset toimittavat jokaisen kirjaston ulkopuolelle kehyksen, jonka kanssa itsensä voi kuvauttaa kirjastorakennuksen edustalla. Kiertueaikataulun mukaan kehys on kuvattavana maanantaista lauantaihin, sunnuntai on vaihtopäivä.

Kirjastokiertue päättyy Sastamalan pääkirjastolle Vammalaan joulukuun lopussa. Kirjastojen lisäksi kiertue poikkeaa 14. joulukuuta Sylvään koulun pihalla ennen Sastamalan kaupunginvaltuuston talousarviokokousta. Silloin myös kokouksen osallistujien on mahdollista kuvauttaa itsensä kehyksissä.

Kehyksissä olevan kuvan voi jakaa somessa #kyläsydänkirjasto sekä Facebookissa sivulla kylasydankirjasto.

Kiertueaikataulu:

Karkku 26.10. – 31.10., Kiikka 2.11. – 7.11., Äetsä 9.11. – 14.11., Kiikoinen 16.11. – 21.11., Suodenniemi 23.11. – 28.11., Mouhijärvi 30.11. – 5.12., Stormi 7.12. – 12.12., pääkirjasto 14.12. – 31.12.

  • kirstilahti

    Harmi että kirjastot lopetetaan. Illossakin lopetettiin vuosia sitten. Ennen tilasin kirjoja netin kautta ja lainasin kirjastosta. Nyt lukemiseni on jäänyt ainoastaan lehtien lukuun. Itselleni tulee Kodin Kuvalehti , Maalla Lehti. Sisustuksesta kiinnostuneena Antiikki lehti. Ostan myös Keräilyn erikoislehtiä,kodin aarre ym antiikki lehtiä sekä Magasine Jeanne d`Are Living lehteä jossa on tälläistä maalais romanttista sisustusta tuolta välimereltä.
    Voi kun jollain olisi ylimääräistä tilaa josta voisi tehdä kirjaston. Kierrättämällä saataisiin uusia kirjoja.Ei aina tarvitse ostaa uusia. Aina on lukemattomia kirjoja joita kukaan eimole lukenut. Kirpputorit eivät ota kirjoja kun niitä tulee liikaa. Minä vein matkahuoltoon useamman laatikon ja lapun siihen että saa ottaa omaksi kun halusin päästä osasta kirjoista eroon. Kirjastot kunniaan ja lukeminen.

Kommentointi ei ole käytössä.