Pari erää astetta parempaa Vampulaa, pisteet kuitenkin Hämeenlinnaan

Kotijoukkueella oli jo välillä aihetta iloon. Kuva: Antti Kaskinen.

LP-Vampula kohtasi lauantaina kotikentällään Hämeenlinnan lentopallokerhon. Ottelun alussa nähtiin aivan erilainen kotijoukkue, kuin kotiavauksessa pari viikkoa aiemmin. Otteet johdattivat LP-Vampulan jo muutaman pisteen johtoon erän puolivälissä, mutta Hämeenlinnan passarin vahva syöttövuoro söi tehot kuitenkin huittislaisilta.

Toisessa erässä Vampulalla oli myös vahva aloitus, mutta johto suli jo kymmenen pisteen kohdalla. Erän lopussa verkon molemmin puolin taisteltiin Mestaruusliigatasolle sopivalla kiihkeydellä, mutta lopulta senkin erän viimeinen piste kirjattiin Hämeeseen.

Kolmas olikin sitten läpihuutojuttu, josta ei paljoa kerrottavaa kotijoukkueen suunnalta katsottuna jäänyt, mutta lentopallokerhosta onnistujia löytyi useita. Ottelu Hämeenlinnaan puhtaasti 3-0 (17/25 22/25 11/25).

Tappion myötä LP-Vampula jumittui sarjataulukossa yhä tiukemmin jumbosijalle, vaikka kehitys on ollut hyvää, niin muutkin kehittyvät ja menevät eteenpäin. Sen vuoksi Dobreskovilla on kova haaste saada joukkue pisteiden edellyttämälle tasolle.

Parhaina palkittiin Lentopallokerhosta Emmi Riikilä ja kotijoukkueesta Jutta Riikonen.

“Pelimme oli paljon parempaa, muttei vieläkään tarpeeksi hyvää saadaksemme pisteitä. Tänään emme saaneet edes erää, vaikka se toisessa olikin jo saavutettavissa. Eteenpäin mennään ja tehdään kaikkemme, että saadaan muiden etumatka kiinni. Kolmannessa erässä emme päässeet peliin mukaan ja naapuri vei erän selvästi. Emme kuitenkaan päitämme olleet päästäneet painumaan siihen lähdettäessä”, kertasi Jutta Riikonen lehdistötilaisuudessa pelin jälkeen.