
Rautaveden Nuorkauppakamarin vetämä perinteinen Joulupuu-keräys käynnistyy maanantaina 23. marraskuuta Sastamalassa ja Huittisissa. Keräyksellä muistetaan eriarvoisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria.
Perinteisesti Joulupuu-keräyksessä on kerätty valmiiksi joulupaperiin käärittyjä lahjoja, mutta tänä vuonna keskitytään lahjakortteihin.
“Lahjakortin arvon ja sisällön saa kukin lahjoittaja päättää itse. Toki toivomme, että näinä poikkeuksellisina aikoina suosisimme kaikki paikallisia yrityksiä ja palveluntuottajia”, kannustaa Rautaveden Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Heli Loponen.
Keräysaika jatkuu itsenäisyyspäivään 6. joulukuuta saakka. Lahjakortit palautetaan palautuslaatikoihin nimetyissä paikoissa.
Lahjakortin tulee olla hankittu sellaisesta paikasta josta 0-18 -vuotias lapsi tai nuori saa hankittua mieleisensä tavaran tai palvelun.
“Lahjaa odottavia lapsia on tänäkin vuonna arviolta yli 300, joten jokaisen apu tulee tarpeeseen”, Loponen muistuttaa.
Keräys toteutetaan yhdessä sosiaalitoimen kanssa, jonka työntekijät jakavat lahjakortit oikeisiin osoitteisiin.
Tarkempi ohjeistus sekä lahjakorttien palautuspisteet löytyvät keräyksen Facebook-sivulta Sastamalan Joulupuu -keräys.
Kommentointi ei ole käytössä.