
Kun Huittisten kaupunki viime vuonna valittiin Satakunnan Yrittäjäaktiivisimmaksi kunnaksi, kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa uhosi kiitospuheessaan, että voittopokaalista ei tulla hevillä luopumaan.
“Taisin ennustaa, että otamme toisen voiton heti perään. Vaikka kukaan muu ei ole siihen vielä pystynyt”, Peltomaa muistelee.
Työtä yrittäjäaktiivisuuden eteen on tehty Huittisissa määrätietoisesti, mutta Peltomaa myöntää, että yllätys oli melkoinen, kun kaupunki todella valittiin myös vuoden 2020 yrittäjäaktiivisimmaksi.
“Hienolta se tuntuu. Työtä on tehty pitkäjänteisesti, joten totta kai tällainen kiitos lämmittää”, Peltomaa ja elinvoimajohtaja Riikka Peippo hymyilevät.
Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen kertoo, että palkinto on ennen kaikkea osoitus yrittäjyyden toimintaedellytysten takaamiseksi ja kehittämiseksi tehtävästä laadukkaasta ja eteenpäin vievästä työstä.
Palkitseminen pohjautuu itsearviointikyselyyn, jossa kunnan päättäjät arvioivat yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen edustajien kanssa kunnan yrittäjäaktiivisuutta.
Pitkäjänteisesti ja kokonaisuus mielessä
Peltomaan esiin nostama pitkäjänteinen ja kokonaisuutta katsova kehitystyö on huomattu myös Satakunnan Yrittäjissä.
“Huittisissa panostetaan tasaiseen ja hyvään kokonaisuuteen yrittäjyyden edistämisessä. Kehittämistä tapahtuu eri osa-alueilla yksittäinkin, mutta kokonaiskuva pidetään kuitenkin koko ajan mielessä”, Kivinen kehuu Huittisten toimintaa.
Huittinen saa kiitosta myös siitä, miten se käyttää eri yrittäjäkyselyjä ja -tutkimuksia kehittämistoiminnassaan.
“Olemme ottaneet kahden vuoden välein toteutettavan Yrittäjien kuntabarometrin tosissamme ja käytämme sitä yhtenä työvälineenä. Tänä vuonna tuloksia pyrittiin avaamaan muun muassa Yrittäjänpäivänä lähetetyssä keskusteluohjelmassa”, Peippo kertoo.
Kyselyissä esiin nouseviin epäkohtiin tartutaan ripeästi. Peltomaa nostaa esiin hankintapolitiikan, jossa hän kokee edelleen olevan eniten kehittämistarvetta.

Aito halu tehdä yhteistyötä näkyy
Yksi palkitsemisperusteista on toimiva yhteistyö. Huittisten hyvää yhteishenkeä ihastellaan koko maakunnassa.
“Olemme iloisia siitä, miten yhteistyö Huittisten Yrittäjien kanssa lähti Jouni Isotalon puheenjohtajuuden aikana hienoon lentoon ja Janne Mäkelän kauden aikana se on tiivistynyt entisestään”, Peltomaa kiittelee.
“Hyvästä yhteishengestä ja positiivisesta vireestä kertoo usein laadukkaiden innovaatioiden synty. Huittisissa on kehitetty Hubi-yhteistyöverkosto, joka kokoaa alueen yrityspalvelut yhteen. Näin korona-aikaan tästä on erityisen suuri apu yrittäjille”, Satakunnan Yrittäjien järjestöpäällikkö Heikki Kaplas sanoo.
Eikä yhteistyö rajoitu ainoastaan omaan kaupunkiin, vaan Huittinen on aktiivisesti mukana koko maakunnan yrittäjyyden kehitystyössä.
“Meillä on aito halu tehdä yhteistyötä ja se varmasti näkyy”, Peippo sanoo.
Lue juttu kokonaisuudessaan huomisesta lehdestä
Lisätty kuva 17.11.klo 17.05