
Vaikka koronavirus yhä kiusaakin, ovat kansalaisopistot saaneet kevätkautensa käyntiin. Pandemian vuoksi kursseille ilmoittautuneiden määrä on ollut sekä Sastamalan Opistossa että Sataopistossa tavanomaista pienempi.
Sataopiston rehtori Virpi Havia kertoo ilmoittautumisia tulleen selvästi vähemmän kuin aiemmin.
Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistö puolestaan kuvailee epäselvän tilanteen lähiopetuksen alkamisen suhteen näkyneen ”hienoisena varovaisuutena” ilmoittautumisissa.
Huittisissa, Harjavallassa ja Eurassa noudatetaan Satakunnan koronaohjeistusta, joten alle 10 hengen aikuisten kurssit, lasten ryhmät ja yksilöopetus ovat pyörineet Sataopistossa 11. tammikuuta lähtien lähiopetuksena.
”Isommat ryhmät sekä kaikki kontaktilajit, kuten tanssi ja kuntonyrkkeily, sekä laulu- ja puhallinryhmät ovat tauolla tämänhetkisen tiedon mukaan tammikuun loppuun asti”, Virpi Havia tarkentaa.
Punkalaitumella kaikki kurssit ovat tällä tietoa tauolla niin ikään kuun vaihteeseen.
”Seuraamme jatkuvasti uusia ohjeistuksia ja toimimme niiden mukaan. Peruuntuneet kurssikerrat pyritään siirtämään kevätkauden loppuun.”
Sastamalassa nykyiset harrastustoimintaa ohjaavat suositukset ovat voimassa 8. helmikuuta asti, ellei koronatilanne tai valtioneuvoston ohjeistukset muuta edellytä.
Aktiivimaksun myyntikausi pidemmäksi
Sini-Mari Lepistö kertoo, että suurin osa alkaneen kevätkauden kursseista on suunniteltu lähiopetukseksi, mutta viime keväästä saakka opistolla on rakennettu valmiutta siirtyä etäopetukseen.
”Toki suunnittelimme joitain kursseja jo valmiiksi verkkoon, onhan Sastamalan Opistossa jo yli 10 vuotta voinut opiskella kieliä verkossa. Nyt ‘Pilatesta kotistudiossa’ osoittautui niin suosituksi, että perustimme heti toisen ryhmän.”
Lepistön mukaan verkkoon siirretyt kurssit palautetaan lähiopetukseksi, kun epidemiatilanne sen sallii. Silloin alkavat myös ne kurssit, joita ei etäopetukseen voitu siirtää.
”Olemme valmistautuneet pidentämään opetuskautta toukokuun loppuun saakka, jotta kaikki suunnitellut kurssit ja tunnit saadaan alun viivästyksestä huolimatta pidettyä.”
Sastamalan Opiston kurssimaksut laskutetaan tänä keväänä koronan vuoksi vasta kauden lopussa, kun pidettyjen tuntien määrä on selvillä. Jos kurssi ei toteudu, ei siitä myöskään laskuteta.
”Aktiivimaksun myyntikautta on pidennetty maaliskuun loppuun saakka, joten vielä on hyvin aikaa miettiä, monelleko kurssille kauden aikana ilmoittautuu ja tuleeko kausimaksuna toimiva aktiivimaksu edullisemmaksi kuin yksittäiset kurssimaksut.”
Verkkokursseille hyvät ohjeet
Sataopistossa verkkokurssit saivat viime syksynä hyvän vastaanoton, mistä rohkaistuneena niitä suunniteltiin keväälle lisää. Virpi Havian mukaan opisto järjestää paljon koko lukuvuoden kestäviä kursseja, joten iso osa on alkanut jo syksyllä ja jatkuu läpi kevään.
”Uusia kursseja keväälle suunniteltiin pääsääntöisesti ihan normaalisti.”
Havia toivoo opiskelijoiden tarttuvan tilaisuuteen kokeilla itselleen uusia ja vieraita tapoja opiskella – sen kautta voi avautua ihan uusi maailma.
”Verkkokursseille osallistuvat saavat hyvät ohjeet ja ryhmäkoot pidetään riittävän pieninä. Näin opettajalla on aikaa huolehtia, että kaikki pääsevät mukaan, ja neuvoa tarvittaessa myös teknisissä asioissa.”
Myös Sini-Mari Lepistö kannustaa rohkeuteen. Sastamalan Opisto tarjoaa koulutusta Zoomin käyttöön opiskelijoille vaikka yksilöllisesti.
”Nyt on tilaisuus oppia digitaitoja matalalla kynnyksellä samalla, kun pääsee nauttimaan harrastuksestaan.”