
Alueviesti kertoi 3. helmikuuta valtakunnallisesta Sastamalassakin kokeiltavaksi tulevasta kuntakokeilusta työllisyyden edistämiseksi. Siihen ohjataan ne työttömät ja työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Tähän sopinee liittää lähtökohdaksi muutamia ”vastarannan kiisken” kommentteja, vaikka viranomaiset eivät tämän tapaisista huomioista olekaan kiinnostuneita.
Ensinnäkin. Työ- ja elinkeinotoiminnan tehostamisen kannalta tärkeintä olisi saada työttömyyskortistoista pois sellaiset henkilöt, joilta puuttuvat työnteon edellytykset. Sieltä löytyy edelleen ihmisiä, jotka ehkä jo usean työkykyselvityksen ja usean lääkärinlausunnon perusteella on todettu työkyvyttömiksi, mutta he eivät silti ole saaneet eläkettä ja ovat siksi työttöminä työnhakijoina.
Toiseksi. Aina kun poliitikot saarnaavat tarpeesta luoda työpaikkoja, he eivät koskaan kerro, minkälaisia työpaikkoja me haluamme luoda ja minkä vuoksi. Monet kansalaiset pitävät työtään täysin hyödyttömänä ja jopa uskovat, ettei maailma menettäisi mitään, vaikka oma työpaikka katoaisi kokonaan.
Viimeksi tästä puhui kuuluisa ja arvostettu taloustieteen professori Daron Acemoğlu Helsingin Sanomien haastattelussa 31. tammikuuta: ”Nykyisin yhteiskunnat tuottavat mielekkäitä työtehtäviä vain hyvin suppealle joukolle.”
Kolmanneksi. Työvoiman omistaminen ja pääomien omistaminen ovat kaksi erilaista omistamismuotoa. Samoin niihin liittyvät periaatteet. Esimerkiksi työtä tekemällä ei rikastu, vaan rikkaus kasaantuu niille, jotka ovat aikoja sitten lakanneet työtä tekemästä.
Neljänneksi. Taloustieteessä puhutaan paljon niin sanotusta tasapainotyöttömyydestä, millä tarkoitetaan alinta työttömyyden tasoa, joka ei aiheuta inflaation kiihtymistä. Tarkka luku vaihtelee maasta toiseen, mutta on aina vähintään muutamia prosentteja. Sanoisin, että kun inflaation torjumiseksi noin viisi prosenttia on vailla työtä, niin tämä turvaa koko markkinatalouden olemassaolon.
Asko Rantanen
Olen tässä vuosien mittaan sivusta seurannut, kuinka raskasta on olla työttömänä työnhakijana silloin, kun ei ole työkykyinen. Se ei mitenkään päin katsottuna ole inhimillistä! Jos lääkäri (-t) ovat todenneet ihmisen työkyvyttömäksi, hänen tulee päästä eläkkeelle. Asia erikseen on se, jos tauti on krooninen laiskamato.
Samaa mieltä siitä, että työhön kykenemättömät pitää siivota pois kortistosta. Myös alkoholismi on syy siirtää työtön hoitoon, eikä kortistoon.
On karhunpalvelus työnantajille tarjota työhön työtöntä, jonka historia kertoo, ettei työhön meno onnistu viitenä päivänä vikkossa. Työnantaja kuluttaa aikaansa perehdytykseen ja opastukseen ja saa aloittaa alusta kahden viikon päästä… Eipä ihme että erilaiset rekry/vuokrafirmat etsivät työntekijöitä, eikä työnantaja suoraan kortistosta…