Kevään Hullu Yö siirtyy Huittisissa – Uusi päivämäärä joko toukokuun lopulla tai kesäkuussa

Hullun Yön säpinää Huittisissa viime syksynä. Arkistokuva / Laura Haavisto.

Kevään Hullu Yö -tapahtuma siirtyy Huittisissa.

Alun perin 7. toukokuuta pidettäväksi suunnitellun perinteisen ostostapahtuman uusi päivämäärä on joko 28. toukokuuta tai 11. kesäkuuta. Uuden ajankohdan sanelevat koronavirusrajoitukset.

“Noin kuukautta ennen tapahtumaa olisi hyvä lyödä päivämäärä lukkoon, jotta ehditään tehdä kaikki markkinointi”, toteaa kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo.

Hullun Yön ajankohdasta järjestettiin kysely kauppiasverkoston jäsenille. Suurin osa kannatti tapahtuman siirtämistä.