“Vilkkaat päivät eivät pelota” – Lantulan kesäkioski avasi taas luukkunsa, töitä tarjolla viidelle nuorelle

Lantulan kesäkioskin iloisesta asiakaspalvelusta vastaavat tänä kesänä Anna Saarela (vas.), Suvi Saarela, Minna Kangasniemi, Alina Toivola sekä kuvasta puuttuva Sylvi Toivola.

Sisarukset Aino, Onni ja Paavo Karppinen saivat tänä vuonna kunnian olla Lantulan kesäkioskin ensimmäiset maksavat asiakkaat. Karkkia ja limsaa kioskista keskiviikkona ostanut kolmikko kertoo muuttaneensa kylälle hiljattain. Vesilahdentien ja Vatajantien risteyksessä sijaitseva kioski ei siis ole sisaruksille entuudestaan tuttu.

”Mutta kiva, että lähellä on tämmöinen paikka. Aiomme varmasti käydä täällä usein”, Kemppaiset tuumivat.

Lantulan kesäkioskilla pidettiin keskiviikkona epäviralliset avajaiset, virallisten aika on huomenna perjantaina.

”Tänään laitetaan paikkoja kuntoon ja opetetaan uusia työntekijöitä talon tavoille. Me vanhemmat olemme täällä nyt apuna ja katsomassa, että kaikki alkaa sujua”, kertoo Sari Saari.

Hänen tyttärensä Alina ja Sylvi Toivola ovat kaksi kioskin viidestä kesätyöntekijästä. Loput kolme ovat Minna Kangasniemi, Anna Saarela ja Suvi Saarela.

Minna ja Alina ovat jo parilta kesältä asiakkaille tuttuja, Anna, Suvi ja Sylvi työskentelevät kioskilla ensimmäistä kertaa.

”Ihan mukavalta tuntuu, kiva että saatiin kesätöitä. Ei jännitä, ainakaan vielä”, summaavat 14-vuotiaat serkukset Anna ja Suvi tunnelmansa pöytien pyyhkimisen lomasta.

Karppisen sisarukset Aino, Onni ja Paavo olivat keskiviikkona kesäkioskin ensimmäiset asiakkaat.

Lantulan kesäkioski on tuttuun tapaan avoinna keskiviikkoisin sekä perjantaista sunnuntaihin. Nuoret työskentelevät kioskilla pareittain ja leipovat tarjolla olevat kastamiset omin käsin. Keskiviikoksi on Saarelan serkusten käsissä valmistunut mokkapalaa ja raparperipiirasta.

”Herkkuja ei ole pakko syödä tässä, vaan niitä voi ostaa myös mukaan”, vinkkaa Alina Toivola.

Hänen mukaansa take away -mahdollisuutta hyödynnettiin viime kesänä mukavasti, ja kastamista lähti usean asiakkaan mukana esimerkiksi mökille.

Aiemman kokemuksen perusteella suurin osa asiakkaista on oman kylän väkeä. Toisaalta ihan vieressä kulkeva Vesilahdentie on kesäaikaan varsin vilkasliikenteinen, ja kioskin paikka on jo opittu muistamaan.

Keltainen kesäkioski seisoo Vesilahdentien ja Vatajantien risteyksessä. Herkkuja saa ostaa myös matkaan mukaan, lupaavat Anna, Minna, Alina ja Suvi.

Alina ja Minna kertovat, että aurinkoisina päivinä kioskilla on riittänyt tosissaan vipinää.

”Asiakasmäärät riippuvat paljon ilmasta, mutta aurinkoisina viikonloppuina asiakkaita on ollut jopa 80.”

Uusia työntekijöitä vilkkaat työpäivät eivät pelota.

”Uskoisin, että juuri ihmisten tapaaminen on tässä työssä parasta”, Anna uumoilee.

Palkkansa nuoret saavat kioskista kertyneistä tuotoista. Lantulan seudun kyläyhdistys on kioskin väen lisäksi työllistänyt viisi muuta nuorta, joita voi palkata esimerkiksi kodin pikkuhommiin, kuten klapien pinoamiseen tai ruohoa leikkaamaan.

Heistä kolmen työllistämiseen on myönnetty kaupungin tukea ja yksi nuori on palkattu OP:n Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta.

Korjattu pe 11.6. klo 9 asiakkaina olleiden lasten sukunimi oikeaksi.