
Keskuskeittiön, terveyskeskussairaalan kolmannen osaston sekä tehostetun palveluasumisen tilat tarjoavan Kiinteistö Oy Hopunkallion rakennus saadaan Sastamalassa käyttöön vielä kuluvan vuoden aikana. Joulukuun puolivälissä valmistuvien tilojen rakennustyöt alkoivat vuosi sitten. Kustannuksiltaan 10,7 miljoonan euron rakennuksen harjannostajaisia vietettiin tänään perjantaina.
Aluesairaalan ja vanhainkodin väliin valmistuvassa Hopunkallion rakennuksessa on kellarikerros sekä kolme maanpäällistä kerrosta. Kellarikerrokseen sijoitetaan henkilökunnan sosiaalitiloja ja varastotiloja 500 neliömetriä.
Maantasokerroksessa ovat keskuskeittiö, ruokailusali sekä toimistotilat. Näillä on yhteensä kokoa 1 500 neliötä.
Toiseen kerrokseen sijoitettavan terveyskeskussairaalan osaston tilat ovat kooltaan 1 000 neliömetriä. Kolmanteen kerrokseen tuleva tehostetun palveluasumisen yksikkö on sekin laajuudeltaan 1 000 neliötä.
Terveyskeskussairaalan osastolla on 21 paikkaa. Tehostetun palveluasumisen asuntoja rakennukseen tulee 19. Kiinteistön kokonaisala yhdyskäytävineen on 4 926 neliömetriä.






aikas hienon näköistä on !